Avainsana-arkisto: Sipilä

Ylegate on libertaarisen ja sosiaalisen vastuun journalismikäsitysten kamppailu

”Niin on jos siltä näyttää” – tätä lausahdusta kuulen alallani usein. Se onkin erinomaisen hyvä lause, koska se kiteyttää sen, mistä viestinnässä on kyse: ihminen ei koskaan voi tietää asioiden todellista luonnetta, vaan tulkitsee näkemäänsä ja kuulemaansa oman näkövinkkelinsä kautta. Tämä on viestinnän ydin ja se mekanismi, millä se toimii.

Lausahdusta ei kuitenkaan pidä jättää näin latteuden tasolle vaan miettiä, mitä siitä käytännössä seuraa.

Onko asia hyvin, jos se näyttää olevan hyvin? Jos on ristiriitaa todellisuuden ja sen ulkoasun kanssa, niin miten siihen vaikutetaan? Nämä ovat viestinnän etiikan ja käytännön peruskysymyksiä.

Nyt Suomessa vallitsee journalistiikan identiteettikriisi, jonka ytimessä on kiista suhtautumisesta tähän ilmiöön.

A-teeman oivalluksen tuokioita

Eilen illalla pitkällisen ”Ylegate”-kiistan viimeisimpänä huipentumana käytiin A-teemassa keskustelua. Yhdeksi kipupisteeksi ilmeni seuraava: Ylen johdon mukaan toimittajien aiemmassa uutisoinnissaan mainitsemat faktat olivat ehkä virheettömiä, mutta ne antoivat suurelle yleisölle väärän kuvan. Tämä väittämä herätti toisissa journalisteissa äimistystä ja epäuskoa. Keskustelussa on esiintynyt myös toinen esimerkki: päätoimittaja Atte Jääskeläinen hyllytti toimittaja Jarno Liskin jutun sekä kuvion, jossa Sipilän hallituksesta johtaneet ”kausaalinuolet” kulkivat Terrafamen kautta Katera Steeliin ja tätä kautta Sipilän sukulaisten omistamiin yrityksiin.

Toimittaja Liskin mielestä kuvio on virheetön: jokainen kuvion (ja rahan) siirtymä vaiheesta toiseen on fakta. Jääskeläisen mukaan kuvio on huono, koska se antaa sen vaikutelman, että Sipilä siirtää rahaa suoraan sukulaisilleen.

1. Libertaarinen journalismikäsitys vs. sosiaalinen vastuu

Väittäisinkin, että näiden ”kapinatoimittajien” nimittäminen punavihreiksi on räikeä virheilmaus. Pikemminkin kyse on hyvin liberaaleista toimittajista, joiden näkemys tehtävästään on kertoa faktoja yhteiskunnan ilmiöistä ja suhteista kansalaisille, jotka saavat itse päättää, mitä mieltä niistä ovat.

Jääskeläisen näkemys on taas konservatiivinen: Yle on keskeinen instituutio yhteiskunnassa ja sen sanomisilla on merkittävää väliä sen suhteen, mitä kansalaiset yhteiskunnallisista toimijoista ajattelevat.

Libertaarin journalismikäsityksen mukaan julkaistaan faktoja, jotka viittaavat yhteyksiin julkisessa vallankäytössä. Sosiaalisen vastuun journalismikäsityksen mukaan tämä raportointi on tehtävä miettien juttujen synnyttämää vaikutelmaa (”ratkaisukeskeisyys” sopii tähän) – toimittajien vastuulla olisi luoda ongelmista positiivisessa yhteishengessä ratkottavia haasteita. Ongelmista ei olisi syytä kertoa, mikäli niistä on jotain ikävää seurausta jollekulle – ellei kädessä ole selkeää ”savuavaa asetta”, joka todistaa jonkun tahon syyllisyyden ja asia saadaan ratkaistua pois päiväjärjestyksestä.

Libertaarisen linjan kritiikkinä voidaan sanoa, että siinä on selvä mahdollisuus aiheuttaa jonninjoutavaa eripuraa yhteiskunnassa. Joskus voi olla savua ilman tulta tai sitten asia on hyvin harmaa. Sosiaalisen vastuun kritiikkinä taas on pilviin nostettu julkaisukynnys: epämääräisistä ilmiöistä ei voi puhua julkisesti, mikä määrää monen aiheen pimentoon, hyssyteltäväksi tai kaunisteltavaksi. Se kääntyy helposti sensuuriksi ja epäasiallisen vallankäytön suojeluksi.

2. Idealismi vs. pragmatismi, pragmatismi voitti

Mutta väittäisin, että kyseessä on myös toinen kahtiajako: idealismin ja pragmatismin ero. ”Kapinatoimittajat” ovat idealisteja, jotka uskovat, että vallankäytön kriittinen tarkastelu ja faktojen raportoiminen kansalaisille on hyvää journalismia. Pragmaatikon mielestä kansa on pohjimmiltaan aika tyhmää, joka vetää helposti vaikutelmien pohjalta mutkat suoriksi ja kohisee somessa hyvinkin pienestä, ikävistä uutisista tulee ikävää palautetta. Kansalaiset voivat lukea faktoja väärin.

Yleensä idealismin ja pragmatismin välisessä taistelussa pragmatismi voittaa. Niin taisi käydä nytkin: epävirallisen vaikutelmani mukaan se kansanosa, joka Suomessa pitää valtaa ja äänestää valtaan kokoomusta ja keskustaa, kääntyi viimeistään nyt A-teeman myötä Jääskeläisen kannalle. Asiaan perehtymättömille syntyi vaikutelma eronneista alaisista, jotka syyttelivät hyvin epäkunnioittavasti entistä esimiestään erilaisista yksityiskohdista, joista katsojat eivät saaneet oikein tolkkua. Kuva oli, että rauhallinen mies oli monenlaisten syytösten kohteena, ja sai sympatiat.

3. Käsitteet riippuvat näkökulmasta

Vielä kolmas erottelu: mitä tarkoittaa sitoutumaton journalismi. Libertaarille kyse on siitä, että toimittaja on aina kriittinen yhteiskunnallista vallankäyttäjää kohtaan kansalaisen hyväksi. Sosiaalisen vastuun näkökulmasta kyse on siitä, ettei puhuta ikävästi mistään tahoista ellei ole erityistä syytä ja uutisoinnin pitää olla kattavan tasapuolista kaikille yhteiskunnan toimijoille.

Yhteenveto

Niin sanottu ”Ylegate” on vähän jokaisen tahon ällistykseksi ja ärtymykseksi säilynyt yllättävän pitkään viestinnällisenä ilmiönä. Mutta väittäisin, että syynä siinä on pohjimmiltaan hyvin erilaiset näkemykset journalismista, joista tarkastellen toisen osapuolen näkemykset ovat virheellisiä.

Valitettavasti pragmatismi tulee ratkaisemaan tämänkin asian: mikäli tällaista julkista ristiriitaa pitkitetään ratkaisutta, siirtynee suomalaisen enemmistön sympatiat hyökkäyksen kohteen puolelle, eripuraa aiheuttavia vastaan.

Lue lisää median sosiaalisesta vastuusta:

Salla Vuorikosken ajojahti

2fe0c21e-65bc-419a-b5c2-a637b1878022

Tuohtumukseni sen kuin paisuu.

Tämä YLE-Sipilä -keissi on osunut minua hermoon monesta syystä: siinä kyseenalaistuu journalistiikan rooli demokratiassa ja valtiojohtomme käyttäytyy länsimaiselle demokratialle sopimattomasti. Erityinen suuttumus herää kuitenkin siitä, miten tämä koko tapaus osuu toimittaja Salla Vuorikoskeen.

Olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella journalistiikan oppiaineessa projektitutkijana. Työkseni tutkin julkisuuslain mukaisia tietopyyntöjä, niiden käyttöä ja ongelmia. Salla Vuorikoski on tehnyt 20-vuotisen hienon ja palkitun uran. Kun luennoin tietopyyntöaiheesta, olen usein maininnut hänet nimeltä yhtenä niistä suomalaisista toimittajista, jotka ovat hyödyntäneet tietopyyntöjä työssään sekä erityisesti kamppailleet jopa oikeudessa tämän kaikkien oikeuden edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Ja nyt – millaista kohtelua Vuorikoski saa – perusteettomia, hatusta vedettyjä teilausväitteitä, muun muassa tämän suuntaisia heittoja:

”Kovan luokan toimittaja olisi jäänyt yritykseen ja yrittänyt parantaa sen toimintatapoja eikä pannut hanskoja tiskiin. Ei kai toimittajan työ ole mikään pyrähdys, vaan pidempi juoksu, jos meinaa saada jotain aikaan.

Näin sanoi Hjallis Harkimo omassa blogissaan Iltalehdessä ja moni muu kommenttilootissa ympäri mediakenttää. ”Toimittaja haluaa vain aiheuttaa draamaa ja nostaa omaa nimeään!” – tähänkin olen törmännyt, varmasti myös sinäkin. Kuten sanottu, kyseessä on 20 vuotta journalistin töitä tehnyt palkittu journalisti, joka haluaa tehdä journalismia, ja joka nyt katsoi, ettei tässä työpaikassa voi sitä tehdä – miksi hän sinne jäisi?

”Pahimmat kömmähdykset sattuvat silloin, kun toimittajan omat näkemykset, henkilökohtaiset kaunat tai poliittiset sympatiat paistavat läpi selvemmin kuin Jonna Järnefeltin nännit konsanaan.”

Näin kirjoitti Iisalmen Sanomien kolumnisti. Tähän suuntaan heitti myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Mervola  ja luoja tietää kuinka moni muu.

Salla Vuorikoski on ehkä epäpoliittisin journalisti jonka tiedän. Hänen isminsä – kuten hän itse sanoo – on journalismi. Hän on paljastanut WinCapitat ja käsitellyt poliitikkoja puolueesta riippumatta – ja nyt hän on yht’äkkiä demarimielinen fanaatikko?! Jatkuvasti vedetään esille, että miksi keskitytte toimittajat vain keskustaan? Mutta kun kyllähän noita tutkittuja juttuja löytyy YLEn arkistosta lähikuukausilta: on VVO ja demari -yhteyksiä sekä kylpyläsotkuja jotka yhdistyvät kokoomukseen, on vähän kaikkien sotkuja tongittu. Mutta ne on uutisoitu eri tavoin: on eri toimittajia ja eri määrä juttuja. Tämä taas ei ole Vuorikosken vika, vaan kyseisten toimittajien (ja Jääskeläisen, joka vetää linjoja!) linjaus. Miksikö media keskittyy pääministeriin? Johtuisiko siitä, että kyseessä on maan kovin vallankäyttäjä, toisin kuin oppositio, joka voi lähinnä räksyttää? Miksi ei kansa kohissut näistä muista jutuista silloin, kun ne ilmestyivät!

Väitänpä, että siksi, koska kansalaiset ja toimittajat yleensä eivät ymmärrä osinkojen ja verojen ja lainsäädännön ym. päälle, mutta kun vanhempi mies lähettää naiselle myöhään perjantai-iltana vihaisia sähköposteja, niin käsillä onkin simppeli tarina, josta jokainen saa otteen. Tämä aiheuttaa sen, että näiden YLEn toimittajien perustellut ja täysin tosiasiapitoiset jutut, joissa argumentoidaan,  ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi – tämä leimataan valehteluksi, tuulesta temmatuksi poliittiseksi ajojahdiksi. Ihan vain siksi, kun kansalaiset eivät kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään, mitä tämä tarkoittaa: tosiasiat viittaavat siihen, ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi.

Sen sijaan huomio kiinnittyy siihen, miten toimittaja kehtaa julkisesti käsitellä epäilyjä korkean vallankäyttäjän väärinkäytöksistä – joka nyt vain sattuu olemaan aika pitkälti määritelmä siitä, mitä tutkivan journalistin pitäisikin tehdä!