Avainsana-arkisto: politiikka

Salla Vuorikosken ajojahti

2fe0c21e-65bc-419a-b5c2-a637b1878022

Tuohtumukseni sen kuin paisuu.

Tämä YLE-Sipilä -keissi on osunut minua hermoon monesta syystä: siinä kyseenalaistuu journalistiikan rooli demokratiassa ja valtiojohtomme käyttäytyy länsimaiselle demokratialle sopimattomasti. Erityinen suuttumus herää kuitenkin siitä, miten tämä koko tapaus osuu toimittaja Salla Vuorikoskeen.

Olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella journalistiikan oppiaineessa projektitutkijana. Työkseni tutkin julkisuuslain mukaisia tietopyyntöjä, niiden käyttöä ja ongelmia. Salla Vuorikoski on tehnyt 20-vuotisen hienon ja palkitun uran. Kun luennoin tietopyyntöaiheesta, olen usein maininnut hänet nimeltä yhtenä niistä suomalaisista toimittajista, jotka ovat hyödyntäneet tietopyyntöjä työssään sekä erityisesti kamppailleet jopa oikeudessa tämän kaikkien oikeuden edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Ja nyt – millaista kohtelua Vuorikoski saa – perusteettomia, hatusta vedettyjä teilausväitteitä, muun muassa tämän suuntaisia heittoja:

”Kovan luokan toimittaja olisi jäänyt yritykseen ja yrittänyt parantaa sen toimintatapoja eikä pannut hanskoja tiskiin. Ei kai toimittajan työ ole mikään pyrähdys, vaan pidempi juoksu, jos meinaa saada jotain aikaan.

Näin sanoi Hjallis Harkimo omassa blogissaan Iltalehdessä ja moni muu kommenttilootissa ympäri mediakenttää. ”Toimittaja haluaa vain aiheuttaa draamaa ja nostaa omaa nimeään!” – tähänkin olen törmännyt, varmasti myös sinäkin. Kuten sanottu, kyseessä on 20 vuotta journalistin töitä tehnyt palkittu journalisti, joka haluaa tehdä journalismia, ja joka nyt katsoi, ettei tässä työpaikassa voi sitä tehdä – miksi hän sinne jäisi?

”Pahimmat kömmähdykset sattuvat silloin, kun toimittajan omat näkemykset, henkilökohtaiset kaunat tai poliittiset sympatiat paistavat läpi selvemmin kuin Jonna Järnefeltin nännit konsanaan.”

Näin kirjoitti Iisalmen Sanomien kolumnisti. Tähän suuntaan heitti myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Mervola  ja luoja tietää kuinka moni muu.

Salla Vuorikoski on ehkä epäpoliittisin journalisti jonka tiedän. Hänen isminsä – kuten hän itse sanoo – on journalismi. Hän on paljastanut WinCapitat ja käsitellyt poliitikkoja puolueesta riippumatta – ja nyt hän on yht’äkkiä demarimielinen fanaatikko?! Jatkuvasti vedetään esille, että miksi keskitytte toimittajat vain keskustaan? Mutta kun kyllähän noita tutkittuja juttuja löytyy YLEn arkistosta lähikuukausilta: on VVO ja demari -yhteyksiä sekä kylpyläsotkuja jotka yhdistyvät kokoomukseen, on vähän kaikkien sotkuja tongittu. Mutta ne on uutisoitu eri tavoin: on eri toimittajia ja eri määrä juttuja. Tämä taas ei ole Vuorikosken vika, vaan kyseisten toimittajien (ja Jääskeläisen, joka vetää linjoja!) linjaus. Miksikö media keskittyy pääministeriin? Johtuisiko siitä, että kyseessä on maan kovin vallankäyttäjä, toisin kuin oppositio, joka voi lähinnä räksyttää? Miksi ei kansa kohissut näistä muista jutuista silloin, kun ne ilmestyivät!

Väitänpä, että siksi, koska kansalaiset ja toimittajat yleensä eivät ymmärrä osinkojen ja verojen ja lainsäädännön ym. päälle, mutta kun vanhempi mies lähettää naiselle myöhään perjantai-iltana vihaisia sähköposteja, niin käsillä onkin simppeli tarina, josta jokainen saa otteen. Tämä aiheuttaa sen, että näiden YLEn toimittajien perustellut ja täysin tosiasiapitoiset jutut, joissa argumentoidaan,  ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi – tämä leimataan valehteluksi, tuulesta temmatuksi poliittiseksi ajojahdiksi. Ihan vain siksi, kun kansalaiset eivät kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään, mitä tämä tarkoittaa: tosiasiat viittaavat siihen, ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi.

Sen sijaan huomio kiinnittyy siihen, miten toimittaja kehtaa julkisesti käsitellä epäilyjä korkean vallankäyttäjän väärinkäytöksistä – joka nyt vain sattuu olemaan aika pitkälti määritelmä siitä, mitä tutkivan journalistin pitäisikin tehdä!

Eettinen viestintä ei selviä ilman hyvää ympäristöä

Business man with ace up his sleeve

Pelaako viestintäsi avoimin vai suljetuin kortein?

Kirjoitin viime vuonna hallintarekisterin viestintäkohun aikoihin siitä, kuinka strateginen viestintä voi olla eettisesti pahaa (osa 1 ja osa 2). Painotan, että lähtökohtaisesti strateginen viestintä voittaa läpinäkyvän, avoimen ja eettisen viestinnän. Jälkimmäinen on kuin kataja: onnistuessaan kestävä, joustava ja särkymätön, mutta vaatii juuri oikeanlaisen kasvualustan tai kuolee.

Käsitän strategisen viestinnän tavoitteellisena, suunnitelmallisena toimintana. Siinä analysoidaan toimintakenttä ja sen eri toimijat, luodaan kilpailutilanteen pohjalta tai sen huomioiva voittoisa strategia sekä määrätietoisesti toteutetaan sitä. Kyseessä on siis keino päihittää vastustus ja saada aikaiseksi halutut asiat. Ongelma tässä on se, että tällaisella lähestymistavalla itse asiassa luodaan vastustajat ja kilpailua sinne, missä sitä ei edes tarvita tai minne se ei kuulu. Näin on erityisesti julkisella puolella. Toimittajilla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli, joka on huomioitu esimerkiksi lainsäädännön erioikeuksilla. Toimittajat eivät ole viranomaisten vastapuoli, vaan tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita, joita täytyy huomioida vaan ei manipuloida.

”Julkishallinnossa on syytä jatkuvasti myös viestinnässä pitää mielessä, mistä on kysymys: Julkisuusperiaatteen tarkoituksena ei ole markkinoinnin keinoin selittää hallinnon toimintaa eikä suojella päätöksentekijöitä, vaan antaa ihmisille mahdollisuus muodostaa kelvollisen tietopohjan perusteella käsityksensä yhteisistä asioista, valvoa vallankäyttäjiä ja vaikuttaa vallankäyttöön.”

Anna-Riitta Wallin

Toinen asia sitten on se, että myös avointa ja läpinäkyvää viestintää ajava viranomainen voi joutua strategisen viestinnän uhriksi. Hyvä esimerkki tästä ovat erilaiset kaavoitusasiat, joissa joku yksityinen henkilö tai yhdistys vastustaa kaavamuutosta valittamalla, venyttämällä ja hankaloittamalla kaikissa mahdollisissa tilanteissa, vaikka tietäisi, etteivät esimerkiksi valitukset mene läpi; viranomaisen on viestittävä avoimesti kaavoitusprosessi, vastustaja voi pelata suljetuin kortein ja juonia jarruliikkeensä kaikessa rauhassa.

Eettinen, läpinäkyvä ja avoin viestijä on siis altavastaajana aina: eettinen pelaa avoimin kortein ja koittaa yhteistyötä sekä kaikkien kaveruutta, strateginen pelaa suljetuin kortein ja ajaa henkilökohtaista etuaan ja muiden kampitusta joka mutkassa. Ainoa keino eteenpäin on se, että ympäristö palkitsee ja tukee eettistä ponnistelua sekä rankaisee ”pahantekijöitä”. Oli kyseessä sitten yritysten kilpailutilanne, julkisten viranomaisten toiminta tai kolmannen sektorin sisäinen peli. Tällöin pelisäännöt muuttuvat ja strateginen pelaaminen alkaa toimia itseään vastaan. Valitettavasti tällainen hyvän viestinnän konteksti on vallalla vain riittävän isossa mittakaavassa – esimerkiksi paikallispolitiikassa paikallismedia ei ole riittävän vahva tai paikalliset aktivistit riittävän organisoituneita, sama koskee laajalti yrityssektoria sekä esimerkiksi ammattijärjestöjä. Tällaisessa tilanteessa eettisen, hyvän viestijän on pyrittävä kohti ideaalia mutta samalla ymmärtäen strategisen viestinnän ”reaalipoliittiset” seuraukset.

Strateginen viestijä voi toimia yksin, mutta avoin, läpinäkyvä viestijä tarvitsee liittolaisia – yleisöä ja yhteistyökumppaneita. Lääke likaisen tilanteen parantamiseksi on sammumaton idealismi, sinnikkyys ja aktiivinen keskustelu verkostojen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä terävä pelisilmä kentän tilanteen ymmärtämiseksi.

”The price of freedom is eternal vigilance.”

–Leonard H. Courtney

Journalismi ja paikallisdemokratia syntyvät uudestaan kuin Feenix-lintu

Kuvassa heräävä paikallisjournalismi

Kuvassa heräävä paikallisjournalismi

Tänään luin hyvän ja herättävän kommenttipuheenvuoron, jossa yhdistyy muutama itseäni rassannut asia. Tekstissä YLEn Jari Korkki kertoo, kuinka eduskunnan puhemiehen sanoista luotiin (taas yhden kerran) käsittämätön some-kuohunta.

On journalisteja ja ”journalisteja”: toiset keskittyvät yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin ja toiset (itse synnyttämiinsä) kohuihin. Tässä tietysti on taustalla se usein huomautettu tosiasia, että kohu myy. Mutta minä väitän ja ennustan, että muutos on meneillään ja muutos on tulossa. Sosiaalisen median synnyttämä sosiaalinen emansipaatio aikaansaa paikallisdemokratian uuden kukoistuksen ja ihmisten uusrationalisoitumisen, joka sytyttää suomalaisen paikallisen vaikuttamisen vihdoinkin siihen ideaaliseen liekkiin, jota yhteiskuntamme ei vielä koskaan ole nähnytkään.

Vähän perusteluja moisille väitteille

Lyhyesti: Uusi yhteiskunnallinen todellisuutemme sosiaalisen median myötä on rikkonut yhteiskunnalliset hierarkiamme ja tehnyt meistä kaikista paljon aiempaa tasavertaisempia. Emme vain vielä ole tajunneet sitä.

En ole erityisemmin kiinnostunut tieteellisessä mielessä sosiaalisen median teorioista, koska olen pragmaatikko. Uskon jo käsillä olevan teoriaa, joka erittäin hyvin selittää ja ennustaa nykytilannettamme, eikä vastaan ole vielä tullut ilmiötä, josta olisin ollut täysin tyrmistynyt ja pihalla: ”että miten voi olla näin?!”.

Suurin yleiskäsitys, joka mielestäni selittää sosiaalisen median perimmäisen merkityksen, on niinkin vanha klassikko kuin Marshall McLuhan ja ”the medium is the message”. Tarkemmin sanottuna:

Käyttämämme media muodostaa sosiaalisen hierarkiamme, suhtautumisemme toisiin ihmisiin sekä jakaa vallan.

Massamedian aikakaudella journalisti oli portinvartija, jonka kautta eliitti puhui lehtien sivuilta passiivisille massoille. Sosiaalisen median aikakausi on rikkonut tämän kuvion. On tapahtunut todellinen emansipaatio, jossa passiivinen massa on muuttunut potentiaalisiksi subjekteiksi. Nykyisin todellakin kuka tahansa voi tehdä ja julistaa mitä vain ja saada miljoonayleisön. Hierarkiat romahtavat ja väki yhdenvertaistuu.

Kaikki tämä on mielestäni yhteiskunnalle valtavaa edistystä ja parempaa maailmaa. Mutta ei mikään ilmiö ole mustavalkoinen, pelkästään hyvä tai paha. Tasa-arvoistumisemme on johtanut myös yhteisen todellisuuden pirstaloitumiseen ja tätä kautta tehottomuuteen. Käytännössä: kun enää ei seurata vain lehtien sivuilta Kekkosta, vaan somesta serkkuja, työkavereita, julkkiksia ja mitä lie, omista alakulttuureista puhumattakaan, palaamme eräällä tapaa ajassa taaksepäin kyläyhteisömalliseen viestintää sen huonoinekin puolineen.

Miksi nyt sitten sosiaalinen media on täynnä törkyä, vihaa, purnausta ja tissiviihdettä? Koska vaikka todellisuutemme ja yhteiskunnan rakenteemme on perustavalla tavalla muuttunut, muuttuu kulttuuri paljon hitaammin. Asenteiltaan valtaosa väestä on edelleen passiivisia alamaisia, jotka odottavat kaiken olevan herrojen vastuulla ja odottavat asioiden kuuluvan heille ja heidän hoidettavikseen – he odottavat ylhäältäpäin saapuvaa, vastuusta vapauttavaa puhetta. Kun asiat ovatkin sekaisin, vaikuttaa maailma järjettömältä kaaokselta. Ihmiset eivät osaa tulkita sirpaloitunutta mediamaailmaa ja seuraavat passiivisena laumana sitä mitä tarjotaan, kimpoillen minne mihinkin.

Vaan ei kaikki, eikä pian niin monikaan, näin uskon. Sillä siitä huolimatta, että mediatodellisuutemme on ollut hierarkinen, on yhteiskuntamme oikeasti toimiva demokratia. Kuka tahansa voi vaikuttaa niin politiikkaan kuin elämäänsäkin ja toimia valtavasti paikallistasolla. Yksinkin pääsee pitkälle, mutta kun ymmärtää, että lähes kaikki tehokas työ vaatii isomman porukan toimintaa, alkaa tehokkaampi verkostoituminen ja vaikuttaminen. Olosuhteet mahtavalle paikallisdemokratialle ovat jo olemassa – olemme rakenteellisesti lain ja järjestelmien pohjalta lähtökohtaisesti avoin yhteiskunta. Mitä enää tarvitaan, on kulttuurin muuttuminen vastaamaan yhteiskunnallisen rakenteemme todellisuutta. Ja kyllä sekin muutos tapahtuu, koko ajan. Valtakunnallisella tasolla avoimuusopissa olivat tällä viikolla Valtionvarainministeriön virkamiehet, tästä otti varmasti oppia koko hallinto-Suomi.

Kansalaisten kulttuurin kannalta nykyinen pakolaiskriisi on onnenpotku. Yhteiskunnallisesti vakava ongelma pakottaa kulttuurinmuutokseen, kun asiat, ihmiset, asenteet ja ideologiat pakosti törmäävät. Tällaisissa törmäyksissä lähtökohtaisesti vahvemmilla on asiat, joita vallitseva rakenne tukee. Onneksi olemme koulutettua, tasa-arvoista ja fiksua kansaa, siksi emme suuressa mittakaavassa hölmöile yksilöinä. Sen sijaan luin Keskisuomalaisesta aamulla, että peräti 7 000 vapaaehtoista auttaa jatkuvasti pakolaisten vastaanottamisessa  – tämä on loistava esimerkki siitä, että yksilöt ovat tajunneet voivansa toimia ihan itse, mutta porukalla. Tällaiset kokemukset ja opit jäävät vaikuttamaan. Toimimisessa, ongelman ratkaisussa ja toiseuden kohtaamisessa tapahtuu hyviä asioita ja kokemuksia, jotka palkitsevat ja vievät eteenpäin. Esimerkiksi tämä:

Sitten on niitä ikävämpiä ilmiöitä. Väkivaltaisia iskuja turvapaikanhakijoita kohtaan ym. Mutta kuten sanoin, nämä ovat suomalaisilta harvinaisia yksilöiden hölmöilyjä. Sen sijaan saattaa tulla järkytyksenä, mutta minun mielestäni maahanmuuttajia vastaan tehdyt mielenosoitukset ja perussuomalaisten hallitusrooli ovat erinomaisia ja hyviä asioita. Kahdesta syystä:

Ensinnäkin asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia. Perussuomalaisten leiristä on tullut paljon asiallista ja hyvää huomiota muun muassa:

  • puhdas matematiikka: jos päivittäin tulee vähintään tietty määrä ihmisiä, tulee vuodessa porukkaa näin paljon. Kaikki tämä maksaa yhteensä näin paljon – onko meillä rakenteet ja muut asiat kunnossa hoitamaan nämä asiat?
  • järjestelmäkritiikki: moni nykyinen kotouttamistoimemme on tehotonta, kallista ja ihmisiä passivoivaa sekä alentavaa.
  • kulttuurikritiikki: on lapsivaimoja, naisia kohtaan täysin hyväksymättömiä asenteita ja sotarikollisia.

Nämä seikat ovat olennaisia asioita kriisin yhteiskunnallisessa ratkaisemisessa. Ja nämä huomiot tulevat esille, koska demokratiassa näitä ajatuksia saa esittää.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiset alkavat itse toimimaan. He pääsevät sanomaan, että heitä huolestuttaa vakavasti asiat ja että nykyinen kehitys uhkaa heille tärkeitä asioita. Ja he voivat tehdä tämän demokratian sallimin menetelmin. Aivan samoin kuin nuo SPR:ää auttavat, myös nuo mielenosoittajat ovat lähteneet ihan liikkeelle ja olemaan passiivisten kansalaisten sijaan aktiivisia kansalaisia.

Toiminnan kautta ihminen kehittyy. Niin perussuomalaiset kuin SPR:n vapaaehtoiset voivat oppia tapahtumien etenemisen ja yhteisen toiminnan kautta jotain aivan uutta, joka pistää heidän maailmankuvaansa myllerrykseen. Mutta ennen kaikkea: he oppivat, että voivat toimia ja heillä on käsissään valtaa vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.

Ennustus:

Edellisten pohdintojen myötä siis ennustan: kiinnostus paikallisdemokratiaan tulee kasvamaan eksponentiaalisesti. Kuntien osallistavat ohjelmat tulevat kovaan käyttöön, nimenomaan kovaan, koska kritiikkiä ja runnomistakin tapahtuu. Demokratia.fi -portaalille tulee käymään samoin. Lisäksi paikallismedioiden kovalle, yhteiskunnallisesti merkittävälle ja poliittiselle sisällölle tulee kasvavaa kysyntää. Kysytyn paikallisen journalismin rooli tulee olemaan keskeinen ja se alkuperäinen: antaa yhteiskunnallisen, ongelmanratkaisukeskeisen keskustelun polttoaineeksi olennaista, faktapohjaista yhteiskunnallista tietoa.

Vastusta epäeettistä poliittista viestintää!

Kaikki poliittinen viestintä ei ole propagandaa. Propagandaa on sellainen ideologinen viestintä, jolla yritetään vaikuttaa jotain peittelemällä. Esimerkiksi jos poliitikko piilottaa oikeat tavoitteensa, tietyt seuraukset suunnitellusta toiminnasta, todelliset toiminnan taustatahot tai tukijoukot. Tällainen ei saa olla maan tapa, vaan on väärin. Se on epärehellisyyttä, huijaamista. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Internetin aikakausi on toisaalta avannut maailman, toisaalta se sirpaloi kulttuurimme: tulee yhä vain pienempiä ja pienempiä porukoita, jotka ovat entistä erikoistuneempien taustatiedoiltaan ja osaamiseltaan. Tällaisessa ympäristössä yhteisymmärrys käy hankalaksi. Tarvitaan entistä selkeämpää ja johdonmukaisempaa keskustelua ja toimintaa, jotta yhteistyö onnistuisi.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkoituksellinen harhaanjohtaminen, sumuttaminen vaikkapa ”työrauhan saavuttamiseksi” on väärin ja pahaa. Sumuttamista on esimerkiksi toiminnan piilottelu kapulakielen taakse ja tärkeiden asioiden suunnittelua ja valmistelua koskevien asiakirjojen pimittäminen. Se on väkivaltaa, tietoista väkivaltaa demokratiaa ja kansalaisia kohtaan, jotka näin kykenevät heräämään ja reagoimaan suunnitelmiin vasta, kun on liian myöhäistä. Mikä onkin tällaisen toiminnan tavoite.

Itse äänestän vain sellaisia ehdokkaita, jotka selkeästi kertovat, mikä on heidän toimintansa tausta, mitä he käytännössä tekevät ja mitä sillä on tarkoitus saada aikaiseksi. Selkeitä ja konkreettisia asioita, joista voi pitää ehdokasta tilivelvollisena.

Mutta täytyy muistaa, että propagandaa on myös asioiden liiallinen yksinkertaistaminen. Maailma ei ole mustavalkoinen. Siksipä hyvän, nimittäin eettisesti hyvän, ehdokkaan tunnusmerkkejä on myös valmius ja halukkuus osallistua keskusteluun pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti, kuuntelemaan erilaisia näkökulmia sekä analysoimaan niitä ihan oikeasti.

Jos huomaat epäeettistä poliittista viestintää, voit vastustaa sitä esimerkiksi näin:

  1. Kerro siitä muille. Bloggaa, twiittaa, facebookkaa, keskustele.
  2. Saatat olla väärässä. Keskustele selkeästi mutta kohteliaasti, kuuntele ja ole valmis muuttamaan kantaasi.
  3. Saatat olla oikeassa. Jolloin havaintosi leviää ja yhteiskunnasta voi tulla parempi, terveempi.
  4. Erityisesti jos ajattelit ensin äänestää henkilöä joka mielestäsi on toiminut väärin, kerro hänelle näkemyksesi suoraan ja anna hänelle mahdollisuus vastata sekä muuttaa viestintäänsä. Voihan olla, että vaikkapa tiivistäessä asia on turhaan yksinkertaistunut.
  5. Keskustele, keskustele, keskustele. Keskustele saadaksesi selvyyttä havaintoihisi, testataksesi ajatuksiasi ja oppiaksesi lisää. Tämä on demokratian sielu.

Hyvää eduskuntavaalia 2015!