Avainsana-arkisto: juha sipilä

Salla Vuorikosken ajojahti

2fe0c21e-65bc-419a-b5c2-a637b1878022

Tuohtumukseni sen kuin paisuu.

Tämä YLE-Sipilä -keissi on osunut minua hermoon monesta syystä: siinä kyseenalaistuu journalistiikan rooli demokratiassa ja valtiojohtomme käyttäytyy länsimaiselle demokratialle sopimattomasti. Erityinen suuttumus herää kuitenkin siitä, miten tämä koko tapaus osuu toimittaja Salla Vuorikoskeen.

Olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella journalistiikan oppiaineessa projektitutkijana. Työkseni tutkin julkisuuslain mukaisia tietopyyntöjä, niiden käyttöä ja ongelmia. Salla Vuorikoski on tehnyt 20-vuotisen hienon ja palkitun uran. Kun luennoin tietopyyntöaiheesta, olen usein maininnut hänet nimeltä yhtenä niistä suomalaisista toimittajista, jotka ovat hyödyntäneet tietopyyntöjä työssään sekä erityisesti kamppailleet jopa oikeudessa tämän kaikkien oikeuden edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Ja nyt – millaista kohtelua Vuorikoski saa – perusteettomia, hatusta vedettyjä teilausväitteitä, muun muassa tämän suuntaisia heittoja:

”Kovan luokan toimittaja olisi jäänyt yritykseen ja yrittänyt parantaa sen toimintatapoja eikä pannut hanskoja tiskiin. Ei kai toimittajan työ ole mikään pyrähdys, vaan pidempi juoksu, jos meinaa saada jotain aikaan.

Näin sanoi Hjallis Harkimo omassa blogissaan Iltalehdessä ja moni muu kommenttilootissa ympäri mediakenttää. ”Toimittaja haluaa vain aiheuttaa draamaa ja nostaa omaa nimeään!” – tähänkin olen törmännyt, varmasti myös sinäkin. Kuten sanottu, kyseessä on 20 vuotta journalistin töitä tehnyt palkittu journalisti, joka haluaa tehdä journalismia, ja joka nyt katsoi, ettei tässä työpaikassa voi sitä tehdä – miksi hän sinne jäisi?

”Pahimmat kömmähdykset sattuvat silloin, kun toimittajan omat näkemykset, henkilökohtaiset kaunat tai poliittiset sympatiat paistavat läpi selvemmin kuin Jonna Järnefeltin nännit konsanaan.”

Näin kirjoitti Iisalmen Sanomien kolumnisti. Tähän suuntaan heitti myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Mervola  ja luoja tietää kuinka moni muu.

Salla Vuorikoski on ehkä epäpoliittisin journalisti jonka tiedän. Hänen isminsä – kuten hän itse sanoo – on journalismi. Hän on paljastanut WinCapitat ja käsitellyt poliitikkoja puolueesta riippumatta – ja nyt hän on yht’äkkiä demarimielinen fanaatikko?! Jatkuvasti vedetään esille, että miksi keskitytte toimittajat vain keskustaan? Mutta kun kyllähän noita tutkittuja juttuja löytyy YLEn arkistosta lähikuukausilta: on VVO ja demari -yhteyksiä sekä kylpyläsotkuja jotka yhdistyvät kokoomukseen, on vähän kaikkien sotkuja tongittu. Mutta ne on uutisoitu eri tavoin: on eri toimittajia ja eri määrä juttuja. Tämä taas ei ole Vuorikosken vika, vaan kyseisten toimittajien (ja Jääskeläisen, joka vetää linjoja!) linjaus. Miksikö media keskittyy pääministeriin? Johtuisiko siitä, että kyseessä on maan kovin vallankäyttäjä, toisin kuin oppositio, joka voi lähinnä räksyttää? Miksi ei kansa kohissut näistä muista jutuista silloin, kun ne ilmestyivät!

Väitänpä, että siksi, koska kansalaiset ja toimittajat yleensä eivät ymmärrä osinkojen ja verojen ja lainsäädännön ym. päälle, mutta kun vanhempi mies lähettää naiselle myöhään perjantai-iltana vihaisia sähköposteja, niin käsillä onkin simppeli tarina, josta jokainen saa otteen. Tämä aiheuttaa sen, että näiden YLEn toimittajien perustellut ja täysin tosiasiapitoiset jutut, joissa argumentoidaan,  ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi – tämä leimataan valehteluksi, tuulesta temmatuksi poliittiseksi ajojahdiksi. Ihan vain siksi, kun kansalaiset eivät kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään, mitä tämä tarkoittaa: tosiasiat viittaavat siihen, ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi.

Sen sijaan huomio kiinnittyy siihen, miten toimittaja kehtaa julkisesti käsitellä epäilyjä korkean vallankäyttäjän väärinkäytöksistä – joka nyt vain sattuu olemaan aika pitkälti määritelmä siitä, mitä tutkivan journalistin pitäisikin tehdä!

Oppeja Sipilän ja YLEn kahnauksesta

Human rights mind map, hand drawn concept

Lehdistönvapaus on erittäin tärkeä länsimainen arvo

Olen seurannut silmä kovana viime päivien uutisointia Pääministeri Juha Sipilästä ja YLEstä. Olen tehnyt seuraavia havaintoja:

  1. Demokratian perusasioita ei ymmärretä
  2. Ratkaisukeskeinen journalismi on vaarallista
  3. Stillerin kohtelu oli toimittajan vaientamista uhkailemalla

1. Demokratian perusasioita ei ymmärretä

Pääministeri on Suomen merkittävin vallankäyttäjä. Demokraattisen, vuosisataisen toimintamallin mukaisesti hänen toimiensa pitäisi olla lehdistön kriittisen tarkastelun kohde numero yksi. Kansalaisten hyväksi. Pääministeri ei ole tavallinen ihminen vaan Suomen merkittävimmässä virassa ja hänellä on valta päättää elämistämme.

Toimittajat eivät voi olla ”neutraaleja ja objektiivisia” valtiovaltaa kohtaan. Tämä tieto tuntuu puuttuvan some-keskustelun perusteella useilta kansalaisilta sekä myös itse pääministeriltämme. Lainsäädäntöömme on esimerkiksi erilaisten keskeisten lakien esityksiin kirjoitettu pitkät pätkät lehdistön roolista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä demokratialle. Se on olla tärkeän yhteiskunnallisen tiedon levittäjän lisäksi vallan vahtikoira, joka seuraa kriittisellä silmällä valtiovallan sekä poliitikkojen toimintaa ja pyrkii uutisoimaan havaitsemansa mahdollisetkin epäkohdat. Tämä siksi, jotta niistä heräisi julkista keskustelua, jonka nojalla kansalaiset voisivat itse päättää kantansa valtiovallan toimista. Mikäli toimittajat julkaisisivat vain oikeusjuttujen tuloksista ja viranomaistoimista, oltaisiin toimivan, demokraattisen järjestelmän näkökulmasta jo myöhässä.

Toimittajan pitäisi siis uutisoinnissaan olla puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta valtaapitäviä kohtaan kriittinen.

YLEn toimittajat tarkastelivat aihettaan monelta kantilta. Muun muassa paljastui, että pääministeri ei selvitä esteellisyyksiään, vaikka hallintolain mukaan pitäisi. Pääministeri ei siis noudata tältä osin lakia. Tämä on iso uutinen ja kaipaisi lisätarkastelua – jota ei nyt saada, koska asiaa koskevat jatkojutut hyllytettiin.

Ylimmän laillisuusvalvojan kannanottoa saadaan odottaa ja se ei tule olemaan selkeä puoleen eikä toiseen. Hän laatii pitkän paperin toisaalta-toisaalta -pohdintaa, joka annetaan pääministerille tiedoksi.

Tämä on juuri sellainen asia, joka on käytännössä lain harmaalla alueella mutta josta kansalaisten pitäisi itse saada muodostaa oma kantansa. Se ei onnistu ilman joukkoviestimiä.

2. Ratkaisukeskeinen journalismi on vaarallista

Ylellä harjoitetaan ratkaisukeskeistä journalismia: kun huomataan ongelma, yritetään löytää sen syyt ja ratkaisuja siihen esimerkiksi asiantuntijoilta ja seurataan asia loppuun asti. Ei ole kyse siis yksittäisestä jutusta, vaan aiheesta, jonka parissa toimittajat ahertavat ja sen prosessin aikana syntyy useita erilaisia juttuja, kuten analyysejä aiheesta ja asiantuntijoiden haastatteluja.

Mielestäni tämä on parempi tapa harjoittaa journalismia kuin vain tehdä yksi iso juttu ja sitten siirtyä toiseen aiheeseen, ikään kuin jättää jutut aina kesken. Uutisoi-ja-unohda -linjan sijaan aiheen pitkäjänteinen käsittely mahdollistaa erilaiset kommentit ja uusien esiin tulevien havaintojen tarkastelun. Mutta kun tämä pitkä prosessi tuntuu varmasti jutun kohteesta ikävältä – siitä ei pääse helpolla eroon – niin moni yleisöstä seuraava kutsuukin tätä ajojahdiksi.

Toisaalta jutun kohde (Sipilä) ei tajua, että niitä juttuja tulee koko ajan! Jos ei ehdi juuri tätä juttua kommentoimaan, niin seuraavaan ehtii kyllä. Tai sitten jopa siitä haastattelusta tehdään kokonaan oma uutisensa, joka edelleen liittyy tähän samaan juttujen sarjaan.

Haluan tässä painottaa, että nythän toimittajien jutuissa ei ole ollut mitään virheitä, joita olisi pitänyt korjata! Sipilä olisi halunnut päästä kommentoimaan tiettyä uutista, johon ei ollut pakottavaa tarvetta: jutun aineisto oli hankittu muualta kuin Sipilältä itseltään, esimerkiksi viranomaisten asiakirjoista. Toimittajat kykenivät siis luottamaan siihen, että faktat olivat hallussa.

Toistan: toimittajien jutuissa ei ollut mitään virheitä, joita Sipilän olisi tarvinnut korjata. Ei kenelläkään ole mitään oikeutta vaatia toimittajien juttuja korjattaviksi – vain omien haastattelujensa suoria sitaatteja tällainen koskee ja nythän niitä ei ollut.

3. Stillerin kohtelu oli toimittajan vaientamista uhkailemalla

Ruben Stillerin Pressiklubi-ohjelman aihe on käsitellä viime aikoina mediassa käsiteltyjä asioita, erityisesti politiikan alueelta. Totta kai hän tuolloin käsittelisi pääministeri Sipilää ja Terrafamea. Ohjelman formaatti on etukäteen käsikirjoitettu ja lukkoon lyöty, Sipilän mainitsematta jättäminen olisi ollut aivan tietoinen poikkeus. Stiller ei halunnut tätä tehdä, jolloin hän sai kirjallisen varoituksen esimieheltään. Ylen johto uhkasi Stilleriä potkuilla, jos hän jatkaisi journalistisella linjallaan.

Stillerin ohjelma on irrallaan Ylen uutisista ja satiiria sekä kommentointia muusta uutisoinnista. Se ettei hän saanut näin tehdä oli puhdasta painostusta ja uhkailua potkuilla – median vaientamista. Paine tuli ehkä ulkoa, mutta tähän (itse)sensuuriin syyllistyi toimitus itse, johdon toimesta.

EDIT: klo 15:15 – saadun palautteen perusteella tarkennan tekstissä, kenen moka mikäkin ja missäkin kohdassa on. 😉 Lyhyesti: 1. suuren yleisön, PM:n ja Ylen johdon virhe, 2. PM:n ja suuren yleisön virhe, 3. YLEn johdon virhe

EDIT: klo 15:25 – lisäksi kohta 2. oli tarkoitettu toimittajille – että tajuaisivat, että nykyinen tapa tehdä journalismia ratkaisukeskeisesti voi johtaa ikään kuin rakenteellisista syistä toistuviin ongelmiin, kun se nähdään ajojahtina. Ehkä sovittelujournalismi voisi tuoda parempia tuloksia Suomen kontekstissa?