Avainsana-arkisto: filosofia

Maagiset narut: Arvot ja odotukset

Väitän, että yhteisöviestintä on normatiivinen tiede. Se tarkoittaa, että tutkijat ottavat kantaa siihen, mikä on hyvä ja oikea tapa hoitaa organisaatioiden viestintää; mihin kannattaa kiinnittää huomiota; mikä on merkki siitä, että menee hyvin tai huonosti.

Usein toistetaan naureskellen, kuinka viestintätieteissä tulee aina tietyt trendit, jotka ovat välillä vallalla ja vaihtuvat sitten toisiin. Kuinka ensin puhuttiin imagosta, sitten toitotettiin maineesta, nyt tarkastellaan odotuksia. Mielestäni tässä ei ole kyse muotioikuista. Näen, että kyseessä on saman ilmiön tarkastelua, jossa ajan myötä pohtien, keskustellen ja uusin ottein yritetään löytää toimivampi näkökulma viestinnän hoitamiseen.

Viestintä on valtavan sekasotkuinen käsite, valtava naruvyyhti ja solmu, josta ei oikein tiedä, mistä päin sitä lähtisi avaamaan. Määrittelystä riippuen viestintä kattaa sanomia, tunteita, merkityksiä, kulttuuria, suhteita, vuorovaikutusta… Ja sitten käytännössä meillä on yhteisöviestijöitä, jotka ovat töissä jonkun organisaation parissa, ajassa ja paikassa, rajallisin resurssein. Heidän pitäisi osata sanoa, onko viestintä nyt kunnossa vai ei ja mitä sille pitäisi tehdä.

Tämä johtaa siihen, että voidakseen hallita tätä ilmiötä, eli jollain lailla ymmärtää sitä niin että hahmottaa tilanteen ja voisi toimia siten, että siitä seuraa hyvää… Tällöin on pakko rajata näkemystään siitä, mikä viestinnässä organisaation kannalta onkaan olennaista ja määritellä, millaista on hyvä viestintä.

Mikä on se yksi maaginen langanpätkä, jota nykäisemällä koko naruvyyhti aukeaa ja selviää somasti?

Nyt pinnalla: oleminen askeleen edellä

Imago on edelleen toimiva käsite. Se vain käsittelee asioita ja näkökantoja, jotka eivät yhteisöviestijöitä juuri nyt kiinnosta, esim. välitön mainonta ym. mielikuvat.

Mainekin on edelleen toimiva käsite. Sekin vain on relevantti vähemmän kiinnostaville asioille – pitkäaikaisille ja pysyville suhteille.

Nykyisin tarkastellaan hiki hatussa muutosta, myllerrystä ja äkillisiä rysähdyksiä. Miten voisimme valmistautua niihin ja selvitä voittajina?

Itse koen toimiviksi vastauksiksi näihin kysymyksiin kaksi käsitenäkökulmaa, joita pidän tällä hetkellä toimivimpina, lupaavimpina ja mielenkiintoisimpina – osittain siksi, että ne vaikuttavat tuoreilta.

Ensimmäinen on odotukset, eli jos selvitämme, mitä sidosryhmämme odottavat meiltä ja tulevalta saamme selville, miten he voisivat reagoida, kun tilanteet muuttuvat.

Toinen on arvot: Andrey Sirotkin tutki markkinoinnin väitöskirjassaan sähköisten pilvipalveluiden käyttäjäkokemuksia. Hän väittää, että sen sijaan että pohtisimme esimerkiksi asiakkaiden tarpeita, voisi suunnata katseen asiakkaiden arvoihin. Ensinnäkin hänen mukaansa ne voidaan niputtaa melko harvoihin kappaleisiin, ja sen lisäksi arvoihin keskittyvä ote on aidosti pro-aktiivinen: kun pureudutaan jäsenen/työntekijän/asiakkaan yms. arvoihin ja työskennellään niiden eteen, kyetään yllättämään tämä positiivisesti, olemaan askelen edellä.

Lähteitä:

Myynnin ja työn ytimessä ei ole raha

Tämä teksti on lauantaipäivän filosofointia minulle merkityksellisistä käsitteistä, kuten myyminen, työ ja raha. Pohdinnan taustalla on uskomukseni, että lähitulevaisuudessa kuukausipalkkatyö vuosia jatkuvassa, toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa on työntekijöiden vähemmistön ilo.

Käsitteet muuttuvat.

Tässä kuvassa myydään, vaan rahaa ei tästä löydy.

Tässä kuvassa myydään, vaan rahaa ei tästä löydy.

Paljon puhutaan myymisestä. Minäkin puhun paljon myymisestä. Että varsinkin kevytyrittäjän pitäisi myydä, myydä ja myydä. Mutta minusta myymiseen itseensä ei kuulu raha.

Määrittelen myymisen toimintana, jolla yritetään saada toinen ymmärtämään meidän tarjoamamme asia.

Oli sitten kyseessä idea, palvelu, tavara, hanke – tavoitteena on saada muut käsittämään sen hienous ja uskomaan siihen. Sitten he voivat olla valmiita maksamaan siitä, oppimaan sen, tavoittelemaan sitä tai toimimaan sen asian eteen. Mitä vain voi siis myydä. Mutta myymisestä seuraavat asiat, toivomamme asiat, kuten raha, tuki tai suosio, eivät ole myymisen ytimessä, eivätkä sille olennaisimpia.

Arvokkaampaa on, mikäli myyntimme kohde ymmärtää meitä, muttei siltikään lähde kelkkaamme. Koska tällöin asiassamme jokin mättää. Syy nihkeyteen on saatava selville ja arvokasta palautetta pohdittava – asiamme voi vaatia kehittelyä. Myyminen voi olla onnistunutta, vaikka ostamista siitä ei seuraisikaan.

Toimimattoman asian myyminen ei ole myymistä vaan huijaamista ja väärin.

Raha ei liity suoraan myyntiin. Raha on välinearvo, siis väline jonkin toteuttamiseen. Rahan rooli on mahdollistaa arvokkaan asian toteutuminen kestävästi. Toiminnan on voitava korvata kulut, elättää tekijänsä ja kehittyä paremmaksi. Muuten toiminta ei ole kestävää.

Raha ei ole myöskään työn ytimessä. Työnantaja ei anna rahaa, vaan työtä.

Työ (substantiivi) on ensisijaisesti ongelma, haaste, urakka. Homma, joka pitäisi hoitaa.

Työntekijä ei ole henkilö, joka saa palkkaa, vaan joka tekee sen työn. Raha tulee kuvioon vasta jälkikäteen, korvauksena työstä, jotta toiminta olisi kestävää.

Työ (verbi) on itseisarvo, mikäli se käsitetään toimintana, jolla järjestelmällisesti yritetään ratkaista elämän ongelmia ja parantaa elämänlaatua.

Näin käsitettynä työ on yhteiskunnan perusta. Työ ei tarkoita samaa kuin palkkatyö eikä varsinkaan samaa kuin kuukausipalkkainen palkkatyö toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Työ on toimintaa, jolla yritetään saada jotain hoidettua.

Minä etsin töitä. Etsin siis ongelmia ja tarpeita, jotka osaan ratkaista, joissa voin auttaa. Joissa minusta on hyötyä, joissa toiminnallani on arvoa muille. Tällaisesta työstä kehtaan neuvotella myös korvauksen, joka korvaa kuluni, elättää ja auttaa kehittämään toimintaani. Mutta ensisijaisesti en etsi rahaa, vaan viestinnällisiä ongelmia. Mitä harmillisempia ja epämääräisempiä ne ovat, sen parempia. Minun tehtäväni on keksiä, miten niitä voisi hoitaa.

Tarkennan vielä, että minulla on juuri nyt töitä – päiväni ovat varatut ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Mutta minun on katsottava myös sen jälkeiseen aikaan. Lisäksi, vaikka saisin niin sanotun ”pysyvän” työpaikan, joka on toistaiseksi voimassa, etsisin silti jatkuvasti töitä. Koska maailma on muuttunut. Esimerkiksi kouluttautuminen on nykyisin elinikäistä oppimista, jatkuvaa kurssittautumista ja uuden opiskelua. Samoin uskon elinikäiseen työnhakuun. Työ on pirstaloitunut ja levällään.