Avainsana-arkisto: arvot

Tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistusehdotukset = leikkauslista

Joskus poliitikon on hankala sanoa asioita suoraan. Erityisesti silloin, jos sanottavana on jokin ikävä asia. Tällöin poliitikko voi sortua älylliseen epärehellisyyteen. Jos ei varsinaiseen valehteluun, niin melkoiseen sumutukseen. Eli sanat vähän niin kuin käsittelevät asiaa, mutteivat juuri kerro siitä mitään.

Helsingin Sanomat uutisoi tutkimus- ja innovaationeuvoston asiakirjasta, jossa esitetään uudistuksia korkeakoulujärjestelmään. Asiakirja ohjaa valmistelevia virkamiehiä.

Uutinen listasta on aiheuttanut tutkijoiden parissa melkoista ihmetystä, suuttumusta ja suoranaista äimistymistä, koska se vaikuttaa suorastaan järjenvastaiselta. Siinä lisätään vähentämällä ja parannetaan heikentämällä.

Lista vaikutti minustakin tavattoman epäloogiselta, kunnes onnistuin kääntämään sen! Sitten se oli ihan selkeä ja toimiva! Katsokaas, näin se menee:

  1. Tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistuksia käsittelevä asiakirja = korkeakoulujen leikkauslista.
  2. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut saatetaan yhdistää = Korkeakoulujen määrä puolitettava tai vähennettävä kolmannekseen.
  3. Liian pienet laitokset sekä opetus- ja tutkimusyksiköt pitää lopettaa = yksiköt, joissa ei juuri kierrä rahaa, pitää lakkauttaa.
  4. Yliopistojen pitää vähentää tutkijoita = (opetus)henkilökuntaa pitää vähentää dramaattisesti.
  5. Tutkijat voisivat kokeilla yrittäjyyttä ja palata sitten takaisin yliopistoon = järjestäkää asiat siten, että mikäli vahingossa erotetaan joku toiminnan kannalta olennainen henkilö, on takaovi raollaan hänen takaisin palkkaamista varten.
  6. Korkeakoulujen täytyy tehdä enemmän yhteistyötä teollisuuden ja liike-elämän kanssa = Meillä ei ole varaa rahoittaa korkeakouluja. Tarvitaan uusia rahoittajia.
  7. Lukukausimaksuja tulee saada kerätä laajemmin = Sama kuin edellinen.

Näin! Ja nyt valmisteleva asiakirja onkin jo ihan looginen kokonaisuus. Ihan perinteinen leikkauslista.

Ymmärrän kyllä, että Suomella menee huonosti ja että jostain pitää leikata. Käsitän senkin, että esimerkiksi korkeakoulutettuja koulutetaan yli tarpeen. Puolestani vaikka kaikki korkeakoulut voisi supistaa yhteen ja tehdään yksi tosi hyvä Helsingin Yliopisto. Se voisi olla globaalissa mittakaavassa ihan fiksu liike.

Mutta minä en hyväksy älyllistä epärehellisyyttä. Se on väärin. Ja jopa vaarallista. Jos henkilö elää vaikka sosiaaliturvan varassa, niin kannattaako hänelle ilmoittaa tuen lakkautuksesta kirjeellä, josta ei saa mitään selkoa? Vasta tuen loppuminen sitten herättää.

Vaalit on tulossa. Eikä ääntäni ansaitse yksikään puolue, jonka edustaja on mukana moisessa sumutuksessa.

(Ellen sitten saa jokaista muutakin puoluetta kiinni vastaavasta koijauksesta. Jolloin pitänee sitten olla välittämättä puolueista ja äänestää sitä kuuluisaa ”hyvää tyyppiä”…)

Maagiset narut: Arvot ja odotukset

Väitän, että yhteisöviestintä on normatiivinen tiede. Se tarkoittaa, että tutkijat ottavat kantaa siihen, mikä on hyvä ja oikea tapa hoitaa organisaatioiden viestintää; mihin kannattaa kiinnittää huomiota; mikä on merkki siitä, että menee hyvin tai huonosti.

Usein toistetaan naureskellen, kuinka viestintätieteissä tulee aina tietyt trendit, jotka ovat välillä vallalla ja vaihtuvat sitten toisiin. Kuinka ensin puhuttiin imagosta, sitten toitotettiin maineesta, nyt tarkastellaan odotuksia. Mielestäni tässä ei ole kyse muotioikuista. Näen, että kyseessä on saman ilmiön tarkastelua, jossa ajan myötä pohtien, keskustellen ja uusin ottein yritetään löytää toimivampi näkökulma viestinnän hoitamiseen.

Viestintä on valtavan sekasotkuinen käsite, valtava naruvyyhti ja solmu, josta ei oikein tiedä, mistä päin sitä lähtisi avaamaan. Määrittelystä riippuen viestintä kattaa sanomia, tunteita, merkityksiä, kulttuuria, suhteita, vuorovaikutusta… Ja sitten käytännössä meillä on yhteisöviestijöitä, jotka ovat töissä jonkun organisaation parissa, ajassa ja paikassa, rajallisin resurssein. Heidän pitäisi osata sanoa, onko viestintä nyt kunnossa vai ei ja mitä sille pitäisi tehdä.

Tämä johtaa siihen, että voidakseen hallita tätä ilmiötä, eli jollain lailla ymmärtää sitä niin että hahmottaa tilanteen ja voisi toimia siten, että siitä seuraa hyvää… Tällöin on pakko rajata näkemystään siitä, mikä viestinnässä organisaation kannalta onkaan olennaista ja määritellä, millaista on hyvä viestintä.

Mikä on se yksi maaginen langanpätkä, jota nykäisemällä koko naruvyyhti aukeaa ja selviää somasti?

Nyt pinnalla: oleminen askeleen edellä

Imago on edelleen toimiva käsite. Se vain käsittelee asioita ja näkökantoja, jotka eivät yhteisöviestijöitä juuri nyt kiinnosta, esim. välitön mainonta ym. mielikuvat.

Mainekin on edelleen toimiva käsite. Sekin vain on relevantti vähemmän kiinnostaville asioille – pitkäaikaisille ja pysyville suhteille.

Nykyisin tarkastellaan hiki hatussa muutosta, myllerrystä ja äkillisiä rysähdyksiä. Miten voisimme valmistautua niihin ja selvitä voittajina?

Itse koen toimiviksi vastauksiksi näihin kysymyksiin kaksi käsitenäkökulmaa, joita pidän tällä hetkellä toimivimpina, lupaavimpina ja mielenkiintoisimpina – osittain siksi, että ne vaikuttavat tuoreilta.

Ensimmäinen on odotukset, eli jos selvitämme, mitä sidosryhmämme odottavat meiltä ja tulevalta saamme selville, miten he voisivat reagoida, kun tilanteet muuttuvat.

Toinen on arvot: Andrey Sirotkin tutki markkinoinnin väitöskirjassaan sähköisten pilvipalveluiden käyttäjäkokemuksia. Hän väittää, että sen sijaan että pohtisimme esimerkiksi asiakkaiden tarpeita, voisi suunnata katseen asiakkaiden arvoihin. Ensinnäkin hänen mukaansa ne voidaan niputtaa melko harvoihin kappaleisiin, ja sen lisäksi arvoihin keskittyvä ote on aidosti pro-aktiivinen: kun pureudutaan jäsenen/työntekijän/asiakkaan yms. arvoihin ja työskennellään niiden eteen, kyetään yllättämään tämä positiivisesti, olemaan askelen edellä.

Lähteitä: