Avainsana-arkisto: aksucom

Savolainen tiedotusneuvo

Viestintä on prosessi ja ihmisten keskinäistä lutvimista. Tämä taas tuli tänään mieleen, kun minulta kysyttiin vinkkiä siihen, että mikä olisi paras päivä lähettää paikallismedioille tiedote ensi tiistain tapahtumasta, kun nyt on torstain ja perjantain välinen yö. Vastasin:

Tänään aamupäivällä on ihan hyvä päivä lähettää tiedote, ehtivät vilkaisemaan sen ennen viikonloppua ja on muutama päivä aikaa reagoida ja pohtia, että tehtäiskös tästä juttu ja että ehtiskös joku meistä tuonne (tosiaan kannattaa olla tarkkana, ettei laita vain otsikkoa TIEDOTE vaan ihan TIEDOTE: ja pääuutinen yhdellä lauseella sitten heti otsikossa – jotkut toimittajat pistää deleteä sellaisille viesteille, joissa lukee vain tiedote).

Perjantai-iltapäivä on usein sanottu huonoimmaksi viikon hetkeksi tiedotteelle, lisäksi maanantaiaamupäivä kun sähköposti on täynnä viikonloppuna tullutta viestiä. Lisäksi ei saisi pistää tiedotetta liian aikaisin kun unohtuu tai liian myöhään, ettei ehdi reagoida. Mutta käytännössä nykyisinhän esim. ksml on 24/h ja joku on koko ajan töissä + se on niin media- ja tilannekohtaista, ettei nyrkkisääntöjä oikein ole. Se on viime kädessä sattuman kauppaa, millainen uutistarjonta on, että tarttuvatko vai eivät, kun lähettää sen niin on paras mahdollisuus mennä läpi. 😀

Hankehakeminen tutkijoiden unelmoimisena

Nykyisenkaltainen yliopistoelämä on melkoisessa aallonpohjassa. Tutkijoiden ajasta menee valtava määrä hakiessa hankkeita, joita ei todennäköisesti edes saa. Tämä ulottuvuus on monesta melkoisen ahdistava.

Mutta ei sen tarvitse olla! Nyt Positive thinking ja Hakuna Matata kehiin! Viime yönä valvoin kolmeen ja laadin taas uutta hankehakemusta. Ei olisi ollut pakko hakea – jos tyytyisin siis siihen ajatukseen että ensi vuonna kun nykyinen hanke loppuu niin uusi ei alakaan. Olinpa tässä aikatauluttanut aikaa hakemuksen hiomiseen vaan eipä siitä tullut mitään, kun tuli sairastumisia.

Mutta enpä antanut sen masentaa. Viime yö oli mahtava. Luureista kuului sopivaa taustamusaa, 70-luvun progressiivista sci-fi-rockia ja UNELMOIN.

Väitän nimittäin, että hankehakemisessa on mahtavia ja tutkijoille terveellisiä ulottuvuuksia.

  1. Mikä olisi parasta? Ensinnäkin kun hankkeiden hakeminen on valtavan kilpailtua ja kaikenlaiset projektit raskaita, niin miksei sitä hakisi sellaista, joka on mielestäni oikein superhypertärkeää, mielenkiintoista ja jännää?
  2. Miten sen tekisin? Nyt kun hakemukseen laaditaan suunnitelma, niin pitää heti jo kehitellä, että miten tämän superhyperjännän idean nyt oikeasti toteuttaisin. ”Jos mulla olisi 500 000 euroa… ai että 10 000 liikenisi? No mitäs kaikkea sillä ehtisi…”
  3. Keitä mukaan messiin? Erityisesti tykkään hankkeista, joissa täytyy olla yhteistyökuviot jo valmiina. Se tarkoittaa, että hankehakemisesta tulee paitsi vieläkin työläämpää, niin myös hyödyllistä jo itsessään! Saan hyvän syyn lähestyä tutkimukseni olennaisia kohderyhmiä, kertoa/pitchata tutkimuksesta ja unelmoida YHDESSÄ, mitä kaikkea siistiä voitaisiinkaan tehdä. Tutkimus välittyy yhteiskuntaan jo etukäteen. Se on arvokasta jo itsessään!
  4. Hankehakeminen tuo unelmiin konkretiaa. Jos ihminen saisi kaikessa rauhassa tutkia tutkimuksiaan monta vuotta omassa kammiossaan, niin sehän voisi järkyttyä, kun ketään ei kiinnosta. Akateeminen unelmoija joutuu pohtimaan, että missä ajassa tekisin, missä, keiden kanssa, millä resursseilla ja sitten ennen kaikkea – miten saan tämän kaiken sellaiseen muotoon, että jotakuta kiinnostaisi ja sillä sitten vielä olisi jotain vaikutusta johonkin?

Loppujen lopuksi, tästäkään hankehakemuksesta ei todennäköisesti seuraa mitään. Vaan mitäpä hällä: sain rutkasti tosi hienoja ajatuksia, enkä malta odottaa, että pääsen tapaamaan niiden aihealueiden asiantuntijoita ja kohderyhmiä, että pääsisin kertomaan juttuni.

Mitä me voisimmekaan olla.

Niin mahtavia ideoita.

Nyt myös vlogi!

Haluaisin blogata monestakin asiasta, mutta aikaa ei vain löydy. Vastaukseksi aloitin vlogin! Lyhyitä tuumauksia, kommentteja ja pohdintoja yhteisöviestinnästä. Blogaukset jätän sitten perusteellisemmalle pohdinnalle, kuten viimeblogaukseni.

Tutkijan pitää nykyisin osata pitchatakin

Jokainen on ollut joskus huonolla luennolla. Ja sitten sellaisella aika hyvällä ja kenties loistavallakin.

Tutkijan pitää osata luennoida tutkimusaiheestaan esimerkiksi osana kurssia. Nykyisin on tullut uusi, monelle pakollinen viestintätapa: esimerkiksi rahoittajat jopa edellyttävät pitchiä.

Mitä pitchiä? Tässä videossa selvennetään vähän:

Ja tässä näitä esimerkkejä siitä, miksi pitchausta pitää harjoitella:

(Lisää pitchauksesta Pitchaus-sivullani!)

Isillä on työ, äidillä on työpaikka

Meillä kotona lapsiani on ihmetyttänyt isän ja äidin työn ero. Näin se menee:

Äidillä on työpaikka. Äiti on sairaanhoitaja.
Äiti lähtee usein aikaisin aamulla työpaikalle. Siellä äiti pukee työvaatteet, hoitaa sairaita, riisuu päivän päätteeksi työvaatteet ja tulee kotiin. Sairaat eivät maailmasta lopu, joten äidin työ jatkuu ja jatkuu aina vaan. Töistä saa kuukausipalkkaa, joka on suurin piirtein samanlainen joka kuukausi ja sitten on pari pitempää lomaa. Eli äidillä on pitkä vapaa, jolta saa silti palkkaa.

Isällä on työ. Isä on viestinnän kevytyrittäjä.
Isi saattaa yleensä lapset kouluun ja eskariin aamuisin lökäpöksyt jalassa, koska isin työ on ”joustavampi”. Toisaalta joskus isi pistää aamulla nappaskengät jalkaan ja pikkutakin päälle ja ampaisee jonnekin. Aika usein isi on kotona tietokoneen ääressä tekemässä niitä hommiaan, mutta aika usein se on jossain paikassa, joka yleensä on eri paikka kuin viimeksi. Isi tekee aina muutamaa eri hommaa yhtä aikaa, ja ne työt loppuvat: isi etsii koko ajan työtä, koska kun yksi työ on tehty, niin se on sitten valmis. Ja sitten pitää löytää uusi työ. Se uusi työ voi löytyä samasta paikasta kuin edellinen, taikka sitten ihan uudesta paikasta. Joinakin kuukausina isä voi saada paljon enemmän rahaa kuin äiti, joinakin kuukausina paljon vähemmän. Mutta lomaa isällä ei ole koskaan. Isä vain päättää olla tekemättä töitä silloin kun äidillä on pitkät vapaat. Siitä ei kukaan maksa rahaa.

Näin meillä. Tuttujen kesken sekä julkisessa keskustelussa puhutaan paljon töistä. Tänä aamuna luin esimerkiksi Marko Suomen mainion blogitekstin tulevaisuuden työstä, joka itse asiassa on jo täällä. Tämä kuvaus istuu todella hyvin omiin hommiini, ja varmasti aika monen muunkin töihin. Mutta Suomen työ taitaa olla sellainen hybridi, jossa yhdistyy sekä työpaikka että työ. Väittäisin kuitenkin, että yhä pienemmäksi näyttäisi käyvän niiden joukko, joilla on työpaikka. Ja yhä suuremmaksi kasvaa niiden joukko, joilla on työ. Tai pikemminkin – töitä.

Uusi alku

Noin puolitoista vuotta sitten työni ja mielenkiinnon kohteeni vaihtelivat tiuhaan. Elämäntilanteeni heijastui tähän sivustooni, jonka sisältö levisi kuin pullataikina. Sivujen ylläpitämisestä puuttui punainen lanka ja se tuntui työläältä. Närkästyneenä pistin koko saitin jäähylle, piiloon salasanan taakse.

Nyt puhaltavat lämpöiset tuulet. Tietotaitoni ovat kehittyneet ja niille on ilmennyt uutta tilausta. Tarvitsen jälleen sivustoa, joka toimii alustana teoilleni ja ajatuksilleni, muille jaettavaksi. Minulla on taas jotain tarjottavaa.

Aiemmat blogitekstini ja muu aineistoni on arkistoitu ja merkitty yksityisiksi.  Ne ovat kuitenkin yhä olemassa, joten jos muistelet tehneeni joskus jotain mitä haluaisit taas nähdä, niin kerro! Kaivelen sen taas arkistoistani esille.

Tulevat blogi-postaukseni tulevat käsittelemään viranomaisille tehtäviä tietopyyntöjä sekä viestintää tekemisen meiningillä. Muun höpöttämisen jätän muualle – ytimekkäämmät ajatukset Twitteriin, höttöisemmät Facebookiin.

Onnellisena ja yhteydenottoja mieluusti vastaanottaen,

Aleksi