Aihearkisto: Viestinnän etiikka

Ylegate on libertaarisen ja sosiaalisen vastuun journalismikäsitysten kamppailu

”Niin on jos siltä näyttää” – tätä lausahdusta kuulen alallani usein. Se onkin erinomaisen hyvä lause, koska se kiteyttää sen, mistä viestinnässä on kyse: ihminen ei koskaan voi tietää asioiden todellista luonnetta, vaan tulkitsee näkemäänsä ja kuulemaansa oman näkövinkkelinsä kautta. Tämä on viestinnän ydin ja se mekanismi, millä se toimii.

Lausahdusta ei kuitenkaan pidä jättää näin latteuden tasolle vaan miettiä, mitä siitä käytännössä seuraa.

Onko asia hyvin, jos se näyttää olevan hyvin? Jos on ristiriitaa todellisuuden ja sen ulkoasun kanssa, niin miten siihen vaikutetaan? Nämä ovat viestinnän etiikan ja käytännön peruskysymyksiä.

Nyt Suomessa vallitsee journalistiikan identiteettikriisi, jonka ytimessä on kiista suhtautumisesta tähän ilmiöön.

A-teeman oivalluksen tuokioita

Eilen illalla pitkällisen ”Ylegate”-kiistan viimeisimpänä huipentumana käytiin A-teemassa keskustelua. Yhdeksi kipupisteeksi ilmeni seuraava: Ylen johdon mukaan toimittajien aiemmassa uutisoinnissaan mainitsemat faktat olivat ehkä virheettömiä, mutta ne antoivat suurelle yleisölle väärän kuvan. Tämä väittämä herätti toisissa journalisteissa äimistystä ja epäuskoa. Keskustelussa on esiintynyt myös toinen esimerkki: päätoimittaja Atte Jääskeläinen hyllytti toimittaja Jarno Liskin jutun sekä kuvion, jossa Sipilän hallituksesta johtaneet ”kausaalinuolet” kulkivat Terrafamen kautta Katera Steeliin ja tätä kautta Sipilän sukulaisten omistamiin yrityksiin.

Toimittaja Liskin mielestä kuvio on virheetön: jokainen kuvion (ja rahan) siirtymä vaiheesta toiseen on fakta. Jääskeläisen mukaan kuvio on huono, koska se antaa sen vaikutelman, että Sipilä siirtää rahaa suoraan sukulaisilleen.

1. Libertaarinen journalismikäsitys vs. sosiaalinen vastuu

Väittäisinkin, että näiden ”kapinatoimittajien” nimittäminen punavihreiksi on räikeä virheilmaus. Pikemminkin kyse on hyvin liberaaleista toimittajista, joiden näkemys tehtävästään on kertoa faktoja yhteiskunnan ilmiöistä ja suhteista kansalaisille, jotka saavat itse päättää, mitä mieltä niistä ovat.

Jääskeläisen näkemys on taas konservatiivinen: Yle on keskeinen instituutio yhteiskunnassa ja sen sanomisilla on merkittävää väliä sen suhteen, mitä kansalaiset yhteiskunnallisista toimijoista ajattelevat.

Libertaarin journalismikäsityksen mukaan julkaistaan faktoja, jotka viittaavat yhteyksiin julkisessa vallankäytössä. Sosiaalisen vastuun journalismikäsityksen mukaan tämä raportointi on tehtävä miettien juttujen synnyttämää vaikutelmaa (”ratkaisukeskeisyys” sopii tähän) – toimittajien vastuulla olisi luoda ongelmista positiivisessa yhteishengessä ratkottavia haasteita. Ongelmista ei olisi syytä kertoa, mikäli niistä on jotain ikävää seurausta jollekulle – ellei kädessä ole selkeää ”savuavaa asetta”, joka todistaa jonkun tahon syyllisyyden ja asia saadaan ratkaistua pois päiväjärjestyksestä.

Libertaarisen linjan kritiikkinä voidaan sanoa, että siinä on selvä mahdollisuus aiheuttaa jonninjoutavaa eripuraa yhteiskunnassa. Joskus voi olla savua ilman tulta tai sitten asia on hyvin harmaa. Sosiaalisen vastuun kritiikkinä taas on pilviin nostettu julkaisukynnys: epämääräisistä ilmiöistä ei voi puhua julkisesti, mikä määrää monen aiheen pimentoon, hyssyteltäväksi tai kaunisteltavaksi. Se kääntyy helposti sensuuriksi ja epäasiallisen vallankäytön suojeluksi.

2. Idealismi vs. pragmatismi, pragmatismi voitti

Mutta väittäisin, että kyseessä on myös toinen kahtiajako: idealismin ja pragmatismin ero. ”Kapinatoimittajat” ovat idealisteja, jotka uskovat, että vallankäytön kriittinen tarkastelu ja faktojen raportoiminen kansalaisille on hyvää journalismia. Pragmaatikon mielestä kansa on pohjimmiltaan aika tyhmää, joka vetää helposti vaikutelmien pohjalta mutkat suoriksi ja kohisee somessa hyvinkin pienestä, ikävistä uutisista tulee ikävää palautetta. Kansalaiset voivat lukea faktoja väärin.

Yleensä idealismin ja pragmatismin välisessä taistelussa pragmatismi voittaa. Niin taisi käydä nytkin: epävirallisen vaikutelmani mukaan se kansanosa, joka Suomessa pitää valtaa ja äänestää valtaan kokoomusta ja keskustaa, kääntyi viimeistään nyt A-teeman myötä Jääskeläisen kannalle. Asiaan perehtymättömille syntyi vaikutelma eronneista alaisista, jotka syyttelivät hyvin epäkunnioittavasti entistä esimiestään erilaisista yksityiskohdista, joista katsojat eivät saaneet oikein tolkkua. Kuva oli, että rauhallinen mies oli monenlaisten syytösten kohteena, ja sai sympatiat.

3. Käsitteet riippuvat näkökulmasta

Vielä kolmas erottelu: mitä tarkoittaa sitoutumaton journalismi. Libertaarille kyse on siitä, että toimittaja on aina kriittinen yhteiskunnallista vallankäyttäjää kohtaan kansalaisen hyväksi. Sosiaalisen vastuun näkökulmasta kyse on siitä, ettei puhuta ikävästi mistään tahoista ellei ole erityistä syytä ja uutisoinnin pitää olla kattavan tasapuolista kaikille yhteiskunnan toimijoille.

Yhteenveto

Niin sanottu ”Ylegate” on vähän jokaisen tahon ällistykseksi ja ärtymykseksi säilynyt yllättävän pitkään viestinnällisenä ilmiönä. Mutta väittäisin, että syynä siinä on pohjimmiltaan hyvin erilaiset näkemykset journalismista, joista tarkastellen toisen osapuolen näkemykset ovat virheellisiä.

Valitettavasti pragmatismi tulee ratkaisemaan tämänkin asian: mikäli tällaista julkista ristiriitaa pitkitetään ratkaisutta, siirtynee suomalaisen enemmistön sympatiat hyökkäyksen kohteen puolelle, eripuraa aiheuttavia vastaan.

Lue lisää median sosiaalisesta vastuusta:

Salla Vuorikosken ajojahti

2fe0c21e-65bc-419a-b5c2-a637b1878022

Tuohtumukseni sen kuin paisuu.

Tämä YLE-Sipilä -keissi on osunut minua hermoon monesta syystä: siinä kyseenalaistuu journalistiikan rooli demokratiassa ja valtiojohtomme käyttäytyy länsimaiselle demokratialle sopimattomasti. Erityinen suuttumus herää kuitenkin siitä, miten tämä koko tapaus osuu toimittaja Salla Vuorikoskeen.

Olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella journalistiikan oppiaineessa projektitutkijana. Työkseni tutkin julkisuuslain mukaisia tietopyyntöjä, niiden käyttöä ja ongelmia. Salla Vuorikoski on tehnyt 20-vuotisen hienon ja palkitun uran. Kun luennoin tietopyyntöaiheesta, olen usein maininnut hänet nimeltä yhtenä niistä suomalaisista toimittajista, jotka ovat hyödyntäneet tietopyyntöjä työssään sekä erityisesti kamppailleet jopa oikeudessa tämän kaikkien oikeuden edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Ja nyt – millaista kohtelua Vuorikoski saa – perusteettomia, hatusta vedettyjä teilausväitteitä, muun muassa tämän suuntaisia heittoja:

”Kovan luokan toimittaja olisi jäänyt yritykseen ja yrittänyt parantaa sen toimintatapoja eikä pannut hanskoja tiskiin. Ei kai toimittajan työ ole mikään pyrähdys, vaan pidempi juoksu, jos meinaa saada jotain aikaan.

Näin sanoi Hjallis Harkimo omassa blogissaan Iltalehdessä ja moni muu kommenttilootissa ympäri mediakenttää. ”Toimittaja haluaa vain aiheuttaa draamaa ja nostaa omaa nimeään!” – tähänkin olen törmännyt, varmasti myös sinäkin. Kuten sanottu, kyseessä on 20 vuotta journalistin töitä tehnyt palkittu journalisti, joka haluaa tehdä journalismia, ja joka nyt katsoi, ettei tässä työpaikassa voi sitä tehdä – miksi hän sinne jäisi?

”Pahimmat kömmähdykset sattuvat silloin, kun toimittajan omat näkemykset, henkilökohtaiset kaunat tai poliittiset sympatiat paistavat läpi selvemmin kuin Jonna Järnefeltin nännit konsanaan.”

Näin kirjoitti Iisalmen Sanomien kolumnisti. Tähän suuntaan heitti myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Mervola  ja luoja tietää kuinka moni muu.

Salla Vuorikoski on ehkä epäpoliittisin journalisti jonka tiedän. Hänen isminsä – kuten hän itse sanoo – on journalismi. Hän on paljastanut WinCapitat ja käsitellyt poliitikkoja puolueesta riippumatta – ja nyt hän on yht’äkkiä demarimielinen fanaatikko?! Jatkuvasti vedetään esille, että miksi keskitytte toimittajat vain keskustaan? Mutta kun kyllähän noita tutkittuja juttuja löytyy YLEn arkistosta lähikuukausilta: on VVO ja demari -yhteyksiä sekä kylpyläsotkuja jotka yhdistyvät kokoomukseen, on vähän kaikkien sotkuja tongittu. Mutta ne on uutisoitu eri tavoin: on eri toimittajia ja eri määrä juttuja. Tämä taas ei ole Vuorikosken vika, vaan kyseisten toimittajien (ja Jääskeläisen, joka vetää linjoja!) linjaus. Miksikö media keskittyy pääministeriin? Johtuisiko siitä, että kyseessä on maan kovin vallankäyttäjä, toisin kuin oppositio, joka voi lähinnä räksyttää? Miksi ei kansa kohissut näistä muista jutuista silloin, kun ne ilmestyivät!

Väitänpä, että siksi, koska kansalaiset ja toimittajat yleensä eivät ymmärrä osinkojen ja verojen ja lainsäädännön ym. päälle, mutta kun vanhempi mies lähettää naiselle myöhään perjantai-iltana vihaisia sähköposteja, niin käsillä onkin simppeli tarina, josta jokainen saa otteen. Tämä aiheuttaa sen, että näiden YLEn toimittajien perustellut ja täysin tosiasiapitoiset jutut, joissa argumentoidaan,  ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi – tämä leimataan valehteluksi, tuulesta temmatuksi poliittiseksi ajojahdiksi. Ihan vain siksi, kun kansalaiset eivät kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään, mitä tämä tarkoittaa: tosiasiat viittaavat siihen, ettei pääministerimme selvitä esteellisyyksiään niin kuin lainsäädäntö häneltä edellyttäisi.

Sen sijaan huomio kiinnittyy siihen, miten toimittaja kehtaa julkisesti käsitellä epäilyjä korkean vallankäyttäjän väärinkäytöksistä – joka nyt vain sattuu olemaan aika pitkälti määritelmä siitä, mitä tutkivan journalistin pitäisikin tehdä!

Oppeja Sipilän ja YLEn kahnauksesta

Human rights mind map, hand drawn concept

Lehdistönvapaus on erittäin tärkeä länsimainen arvo

Olen seurannut silmä kovana viime päivien uutisointia Pääministeri Juha Sipilästä ja YLEstä. Olen tehnyt seuraavia havaintoja:

  1. Demokratian perusasioita ei ymmärretä
  2. Ratkaisukeskeinen journalismi on vaarallista
  3. Stillerin kohtelu oli toimittajan vaientamista uhkailemalla

1. Demokratian perusasioita ei ymmärretä

Pääministeri on Suomen merkittävin vallankäyttäjä. Demokraattisen, vuosisataisen toimintamallin mukaisesti hänen toimiensa pitäisi olla lehdistön kriittisen tarkastelun kohde numero yksi. Kansalaisten hyväksi. Pääministeri ei ole tavallinen ihminen vaan Suomen merkittävimmässä virassa ja hänellä on valta päättää elämistämme.

Toimittajat eivät voi olla ”neutraaleja ja objektiivisia” valtiovaltaa kohtaan. Tämä tieto tuntuu puuttuvan some-keskustelun perusteella useilta kansalaisilta sekä myös itse pääministeriltämme. Lainsäädäntöömme on esimerkiksi erilaisten keskeisten lakien esityksiin kirjoitettu pitkät pätkät lehdistön roolista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä demokratialle. Se on olla tärkeän yhteiskunnallisen tiedon levittäjän lisäksi vallan vahtikoira, joka seuraa kriittisellä silmällä valtiovallan sekä poliitikkojen toimintaa ja pyrkii uutisoimaan havaitsemansa mahdollisetkin epäkohdat. Tämä siksi, jotta niistä heräisi julkista keskustelua, jonka nojalla kansalaiset voisivat itse päättää kantansa valtiovallan toimista. Mikäli toimittajat julkaisisivat vain oikeusjuttujen tuloksista ja viranomaistoimista, oltaisiin toimivan, demokraattisen järjestelmän näkökulmasta jo myöhässä.

Toimittajan pitäisi siis uutisoinnissaan olla puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta valtaapitäviä kohtaan kriittinen.

YLEn toimittajat tarkastelivat aihettaan monelta kantilta. Muun muassa paljastui, että pääministeri ei selvitä esteellisyyksiään, vaikka hallintolain mukaan pitäisi. Pääministeri ei siis noudata tältä osin lakia. Tämä on iso uutinen ja kaipaisi lisätarkastelua – jota ei nyt saada, koska asiaa koskevat jatkojutut hyllytettiin.

Ylimmän laillisuusvalvojan kannanottoa saadaan odottaa ja se ei tule olemaan selkeä puoleen eikä toiseen. Hän laatii pitkän paperin toisaalta-toisaalta -pohdintaa, joka annetaan pääministerille tiedoksi.

Tämä on juuri sellainen asia, joka on käytännössä lain harmaalla alueella mutta josta kansalaisten pitäisi itse saada muodostaa oma kantansa. Se ei onnistu ilman joukkoviestimiä.

2. Ratkaisukeskeinen journalismi on vaarallista

Ylellä harjoitetaan ratkaisukeskeistä journalismia: kun huomataan ongelma, yritetään löytää sen syyt ja ratkaisuja siihen esimerkiksi asiantuntijoilta ja seurataan asia loppuun asti. Ei ole kyse siis yksittäisestä jutusta, vaan aiheesta, jonka parissa toimittajat ahertavat ja sen prosessin aikana syntyy useita erilaisia juttuja, kuten analyysejä aiheesta ja asiantuntijoiden haastatteluja.

Mielestäni tämä on parempi tapa harjoittaa journalismia kuin vain tehdä yksi iso juttu ja sitten siirtyä toiseen aiheeseen, ikään kuin jättää jutut aina kesken. Uutisoi-ja-unohda -linjan sijaan aiheen pitkäjänteinen käsittely mahdollistaa erilaiset kommentit ja uusien esiin tulevien havaintojen tarkastelun. Mutta kun tämä pitkä prosessi tuntuu varmasti jutun kohteesta ikävältä – siitä ei pääse helpolla eroon – niin moni yleisöstä seuraava kutsuukin tätä ajojahdiksi.

Toisaalta jutun kohde (Sipilä) ei tajua, että niitä juttuja tulee koko ajan! Jos ei ehdi juuri tätä juttua kommentoimaan, niin seuraavaan ehtii kyllä. Tai sitten jopa siitä haastattelusta tehdään kokonaan oma uutisensa, joka edelleen liittyy tähän samaan juttujen sarjaan.

Haluan tässä painottaa, että nythän toimittajien jutuissa ei ole ollut mitään virheitä, joita olisi pitänyt korjata! Sipilä olisi halunnut päästä kommentoimaan tiettyä uutista, johon ei ollut pakottavaa tarvetta: jutun aineisto oli hankittu muualta kuin Sipilältä itseltään, esimerkiksi viranomaisten asiakirjoista. Toimittajat kykenivät siis luottamaan siihen, että faktat olivat hallussa.

Toistan: toimittajien jutuissa ei ollut mitään virheitä, joita Sipilän olisi tarvinnut korjata. Ei kenelläkään ole mitään oikeutta vaatia toimittajien juttuja korjattaviksi – vain omien haastattelujensa suoria sitaatteja tällainen koskee ja nythän niitä ei ollut.

3. Stillerin kohtelu oli toimittajan vaientamista uhkailemalla

Ruben Stillerin Pressiklubi-ohjelman aihe on käsitellä viime aikoina mediassa käsiteltyjä asioita, erityisesti politiikan alueelta. Totta kai hän tuolloin käsittelisi pääministeri Sipilää ja Terrafamea. Ohjelman formaatti on etukäteen käsikirjoitettu ja lukkoon lyöty, Sipilän mainitsematta jättäminen olisi ollut aivan tietoinen poikkeus. Stiller ei halunnut tätä tehdä, jolloin hän sai kirjallisen varoituksen esimieheltään. Ylen johto uhkasi Stilleriä potkuilla, jos hän jatkaisi journalistisella linjallaan.

Stillerin ohjelma on irrallaan Ylen uutisista ja satiiria sekä kommentointia muusta uutisoinnista. Se ettei hän saanut näin tehdä oli puhdasta painostusta ja uhkailua potkuilla – median vaientamista. Paine tuli ehkä ulkoa, mutta tähän (itse)sensuuriin syyllistyi toimitus itse, johdon toimesta.

EDIT: klo 15:15 – saadun palautteen perusteella tarkennan tekstissä, kenen moka mikäkin ja missäkin kohdassa on. 😉 Lyhyesti: 1. suuren yleisön, PM:n ja Ylen johdon virhe, 2. PM:n ja suuren yleisön virhe, 3. YLEn johdon virhe

EDIT: klo 15:25 – lisäksi kohta 2. oli tarkoitettu toimittajille – että tajuaisivat, että nykyinen tapa tehdä journalismia ratkaisukeskeisesti voi johtaa ikään kuin rakenteellisista syistä toistuviin ongelmiin, kun se nähdään ajojahtina. Ehkä sovittelujournalismi voisi tuoda parempia tuloksia Suomen kontekstissa?

Eettinen viestintä ei selviä ilman hyvää ympäristöä

Business man with ace up his sleeve

Pelaako viestintäsi avoimin vai suljetuin kortein?

Kirjoitin viime vuonna hallintarekisterin viestintäkohun aikoihin siitä, kuinka strateginen viestintä voi olla eettisesti pahaa (osa 1 ja osa 2). Painotan, että lähtökohtaisesti strateginen viestintä voittaa läpinäkyvän, avoimen ja eettisen viestinnän. Jälkimmäinen on kuin kataja: onnistuessaan kestävä, joustava ja särkymätön, mutta vaatii juuri oikeanlaisen kasvualustan tai kuolee.

Käsitän strategisen viestinnän tavoitteellisena, suunnitelmallisena toimintana. Siinä analysoidaan toimintakenttä ja sen eri toimijat, luodaan kilpailutilanteen pohjalta tai sen huomioiva voittoisa strategia sekä määrätietoisesti toteutetaan sitä. Kyseessä on siis keino päihittää vastustus ja saada aikaiseksi halutut asiat. Ongelma tässä on se, että tällaisella lähestymistavalla itse asiassa luodaan vastustajat ja kilpailua sinne, missä sitä ei edes tarvita tai minne se ei kuulu. Näin on erityisesti julkisella puolella. Toimittajilla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli, joka on huomioitu esimerkiksi lainsäädännön erioikeuksilla. Toimittajat eivät ole viranomaisten vastapuoli, vaan tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita, joita täytyy huomioida vaan ei manipuloida.

”Julkishallinnossa on syytä jatkuvasti myös viestinnässä pitää mielessä, mistä on kysymys: Julkisuusperiaatteen tarkoituksena ei ole markkinoinnin keinoin selittää hallinnon toimintaa eikä suojella päätöksentekijöitä, vaan antaa ihmisille mahdollisuus muodostaa kelvollisen tietopohjan perusteella käsityksensä yhteisistä asioista, valvoa vallankäyttäjiä ja vaikuttaa vallankäyttöön.”

Anna-Riitta Wallin

Toinen asia sitten on se, että myös avointa ja läpinäkyvää viestintää ajava viranomainen voi joutua strategisen viestinnän uhriksi. Hyvä esimerkki tästä ovat erilaiset kaavoitusasiat, joissa joku yksityinen henkilö tai yhdistys vastustaa kaavamuutosta valittamalla, venyttämällä ja hankaloittamalla kaikissa mahdollisissa tilanteissa, vaikka tietäisi, etteivät esimerkiksi valitukset mene läpi; viranomaisen on viestittävä avoimesti kaavoitusprosessi, vastustaja voi pelata suljetuin kortein ja juonia jarruliikkeensä kaikessa rauhassa.

Eettinen, läpinäkyvä ja avoin viestijä on siis altavastaajana aina: eettinen pelaa avoimin kortein ja koittaa yhteistyötä sekä kaikkien kaveruutta, strateginen pelaa suljetuin kortein ja ajaa henkilökohtaista etuaan ja muiden kampitusta joka mutkassa. Ainoa keino eteenpäin on se, että ympäristö palkitsee ja tukee eettistä ponnistelua sekä rankaisee ”pahantekijöitä”. Oli kyseessä sitten yritysten kilpailutilanne, julkisten viranomaisten toiminta tai kolmannen sektorin sisäinen peli. Tällöin pelisäännöt muuttuvat ja strateginen pelaaminen alkaa toimia itseään vastaan. Valitettavasti tällainen hyvän viestinnän konteksti on vallalla vain riittävän isossa mittakaavassa – esimerkiksi paikallispolitiikassa paikallismedia ei ole riittävän vahva tai paikalliset aktivistit riittävän organisoituneita, sama koskee laajalti yrityssektoria sekä esimerkiksi ammattijärjestöjä. Tällaisessa tilanteessa eettisen, hyvän viestijän on pyrittävä kohti ideaalia mutta samalla ymmärtäen strategisen viestinnän ”reaalipoliittiset” seuraukset.

Strateginen viestijä voi toimia yksin, mutta avoin, läpinäkyvä viestijä tarvitsee liittolaisia – yleisöä ja yhteistyökumppaneita. Lääke likaisen tilanteen parantamiseksi on sammumaton idealismi, sinnikkyys ja aktiivinen keskustelu verkostojen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä terävä pelisilmä kentän tilanteen ymmärtämiseksi.

”The price of freedom is eternal vigilance.”

–Leonard H. Courtney

Uliuli ja älämölö on sananvapauden käyttöä

Sananvapaudesta: Sananvapaus tarkoittaa, että kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa kenenkään ennalta estämättä. Perustuslain 12§ ensimmäinen momentti:

12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Seurauksia sanomisella voi olla. Se, että sanottu asia teilataan ei ole sananvapauden rikkomista, vaan käyttöä. Uliuli ja älämölö on jokaisen perusoikeus. Oikea vastaus uliuliin ja älämölöön ei ole ennakkokielto, vaan oma uliuli ja älämölö. Ja ilmoitus poliisille, joka voi sakottaa liian tuhmasta uliulista ja älämölöstä.

Näin ne asiat hoidetaan ja sananvapaus kukkii ja kukoistaa.

Vastusta epäeettistä poliittista viestintää!

Kaikki poliittinen viestintä ei ole propagandaa. Propagandaa on sellainen ideologinen viestintä, jolla yritetään vaikuttaa jotain peittelemällä. Esimerkiksi jos poliitikko piilottaa oikeat tavoitteensa, tietyt seuraukset suunnitellusta toiminnasta, todelliset toiminnan taustatahot tai tukijoukot. Tällainen ei saa olla maan tapa, vaan on väärin. Se on epärehellisyyttä, huijaamista. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Internetin aikakausi on toisaalta avannut maailman, toisaalta se sirpaloi kulttuurimme: tulee yhä vain pienempiä ja pienempiä porukoita, jotka ovat entistä erikoistuneempien taustatiedoiltaan ja osaamiseltaan. Tällaisessa ympäristössä yhteisymmärrys käy hankalaksi. Tarvitaan entistä selkeämpää ja johdonmukaisempaa keskustelua ja toimintaa, jotta yhteistyö onnistuisi.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkoituksellinen harhaanjohtaminen, sumuttaminen vaikkapa ”työrauhan saavuttamiseksi” on väärin ja pahaa. Sumuttamista on esimerkiksi toiminnan piilottelu kapulakielen taakse ja tärkeiden asioiden suunnittelua ja valmistelua koskevien asiakirjojen pimittäminen. Se on väkivaltaa, tietoista väkivaltaa demokratiaa ja kansalaisia kohtaan, jotka näin kykenevät heräämään ja reagoimaan suunnitelmiin vasta, kun on liian myöhäistä. Mikä onkin tällaisen toiminnan tavoite.

Itse äänestän vain sellaisia ehdokkaita, jotka selkeästi kertovat, mikä on heidän toimintansa tausta, mitä he käytännössä tekevät ja mitä sillä on tarkoitus saada aikaiseksi. Selkeitä ja konkreettisia asioita, joista voi pitää ehdokasta tilivelvollisena.

Mutta täytyy muistaa, että propagandaa on myös asioiden liiallinen yksinkertaistaminen. Maailma ei ole mustavalkoinen. Siksipä hyvän, nimittäin eettisesti hyvän, ehdokkaan tunnusmerkkejä on myös valmius ja halukkuus osallistua keskusteluun pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti, kuuntelemaan erilaisia näkökulmia sekä analysoimaan niitä ihan oikeasti.

Jos huomaat epäeettistä poliittista viestintää, voit vastustaa sitä esimerkiksi näin:

  1. Kerro siitä muille. Bloggaa, twiittaa, facebookkaa, keskustele.
  2. Saatat olla väärässä. Keskustele selkeästi mutta kohteliaasti, kuuntele ja ole valmis muuttamaan kantaasi.
  3. Saatat olla oikeassa. Jolloin havaintosi leviää ja yhteiskunnasta voi tulla parempi, terveempi.
  4. Erityisesti jos ajattelit ensin äänestää henkilöä joka mielestäsi on toiminut väärin, kerro hänelle näkemyksesi suoraan ja anna hänelle mahdollisuus vastata sekä muuttaa viestintäänsä. Voihan olla, että vaikkapa tiivistäessä asia on turhaan yksinkertaistunut.
  5. Keskustele, keskustele, keskustele. Keskustele saadaksesi selvyyttä havaintoihisi, testataksesi ajatuksiasi ja oppiaksesi lisää. Tämä on demokratian sielu.

Hyvää eduskuntavaalia 2015!

Tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistusehdotukset = leikkauslista

Joskus poliitikon on hankala sanoa asioita suoraan. Erityisesti silloin, jos sanottavana on jokin ikävä asia. Tällöin poliitikko voi sortua älylliseen epärehellisyyteen. Jos ei varsinaiseen valehteluun, niin melkoiseen sumutukseen. Eli sanat vähän niin kuin käsittelevät asiaa, mutteivat juuri kerro siitä mitään.

Helsingin Sanomat uutisoi tutkimus- ja innovaationeuvoston asiakirjasta, jossa esitetään uudistuksia korkeakoulujärjestelmään. Asiakirja ohjaa valmistelevia virkamiehiä.

Uutinen listasta on aiheuttanut tutkijoiden parissa melkoista ihmetystä, suuttumusta ja suoranaista äimistymistä, koska se vaikuttaa suorastaan järjenvastaiselta. Siinä lisätään vähentämällä ja parannetaan heikentämällä.

Lista vaikutti minustakin tavattoman epäloogiselta, kunnes onnistuin kääntämään sen! Sitten se oli ihan selkeä ja toimiva! Katsokaas, näin se menee:

  1. Tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistuksia käsittelevä asiakirja = korkeakoulujen leikkauslista.
  2. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut saatetaan yhdistää = Korkeakoulujen määrä puolitettava tai vähennettävä kolmannekseen.
  3. Liian pienet laitokset sekä opetus- ja tutkimusyksiköt pitää lopettaa = yksiköt, joissa ei juuri kierrä rahaa, pitää lakkauttaa.
  4. Yliopistojen pitää vähentää tutkijoita = (opetus)henkilökuntaa pitää vähentää dramaattisesti.
  5. Tutkijat voisivat kokeilla yrittäjyyttä ja palata sitten takaisin yliopistoon = järjestäkää asiat siten, että mikäli vahingossa erotetaan joku toiminnan kannalta olennainen henkilö, on takaovi raollaan hänen takaisin palkkaamista varten.
  6. Korkeakoulujen täytyy tehdä enemmän yhteistyötä teollisuuden ja liike-elämän kanssa = Meillä ei ole varaa rahoittaa korkeakouluja. Tarvitaan uusia rahoittajia.
  7. Lukukausimaksuja tulee saada kerätä laajemmin = Sama kuin edellinen.

Näin! Ja nyt valmisteleva asiakirja onkin jo ihan looginen kokonaisuus. Ihan perinteinen leikkauslista.

Ymmärrän kyllä, että Suomella menee huonosti ja että jostain pitää leikata. Käsitän senkin, että esimerkiksi korkeakoulutettuja koulutetaan yli tarpeen. Puolestani vaikka kaikki korkeakoulut voisi supistaa yhteen ja tehdään yksi tosi hyvä Helsingin Yliopisto. Se voisi olla globaalissa mittakaavassa ihan fiksu liike.

Mutta minä en hyväksy älyllistä epärehellisyyttä. Se on väärin. Ja jopa vaarallista. Jos henkilö elää vaikka sosiaaliturvan varassa, niin kannattaako hänelle ilmoittaa tuen lakkautuksesta kirjeellä, josta ei saa mitään selkoa? Vasta tuen loppuminen sitten herättää.

Vaalit on tulossa. Eikä ääntäni ansaitse yksikään puolue, jonka edustaja on mukana moisessa sumutuksessa.

(Ellen sitten saa jokaista muutakin puoluetta kiinni vastaavasta koijauksesta. Jolloin pitänee sitten olla välittämättä puolueista ja äänestää sitä kuuluisaa ”hyvää tyyppiä”…)