Aihearkisto: Ei kategoriaa

Isä testasi Pokémon GO:n

Sateisena kesäpäivänä 12.7. kävelimme pokemoneja etsien kahdessa erässä 13 kilometriä.

Sateisena kesäpäivänä Mikkelissä 12.7. kävelimme pokemoneja etsien kahdessa erässä 13 kilometriä.

Päivitys 19.7.: kirjoitin tämän tekstin ennen Pokémon GO:n Suomen julkaisua pelin beta-version pohjalta. Peli julkaistiin virallisesti Suomessa 17.7., mutta juuri mikään ei muuttunut betaan verrattuna! Kaksi pientä huomiota vain, jotka mainitsen tuolla alempana.

Koska maailma on täynnä kuraa kulttuuria, yritän löytää pojilleni hyvää ja testata ne ensin. Nyt on Pokémon GO testattu kolmen päivän aikana alueella Mikkeli, Kangasniemi ja Jyväskylä. Pelistähän on paljon jo uutisoitu ja uutisissa on muistettu mainita, ettei peliä ole vielä julkaistu Suomessa. Mutta itse latasin tämän Mobiili.fi-sivuston uutisen perässä olevan linkin kautta tiedoston (.apk, linkki löytyy siitä jutun viimeisestä lauseesta) joka ilmeisesti sisältää pelin täysin toimivan beta-version. Päivitys 4.8.: Pelistä tuli uusi versio ja vanha ei enää toimi. Jos Play-kauppa ei anna sinun ladata peliä koska se ei tue kännykkäsi versiota, niin voit ladata uuden korvaavan .apk-tiedoston täältä.

Tuomio lyhyesti: Kunhan peli julkaistaan Suomessa ja on ladattavissa Play-kaupasta, niin suosittelen lämpimästi. Lisenssillä pelin tehnyt Niantic on luonut suunnistuspelin. Se palkitsee jatkuvaa kävelyä/juoksua välillä pysähtyen (auto tai pyöräilyvauhti on liian nopea, ei kerrytä pelissä tärkeitä uusien pokemonien haudutusaikoja). Pitkiä, monien kilometrien lenkkejä, päivittäin, säällä kuin säällä. Pelin pohjalla on Google maps, eli kaikki tapahtuu kartasta suunnistaen. Erityisen hyviä pokemonpaikkoja ovat leikkipuistot ja puistot. Lisäksi kannattaa lähteä maastoon seikkailemaan. Kännykän akku pitää huolen siitä, että välillä käydään kotona. Erityisen hyvä/tehokas toimintastrategia on perheen yhteinen, ennalta suunniteltu kevyt pyöräretki, tuollaiset 10 – 30 km, jonka aikana käydään tutkimassa kaupungin pokemonpysäkit, etsitään uusia puistoista ja tehdään porukalla yhteishyökkäyksiä muiden saleille.

Peli sujuu hienosti ilman rahaa, ainoa vaatimus on riittävän hyvä puhelin. Poikani Samsung Ace 4 (maksoi kaksi vuotta sitten 99 euroa DNA kaupassa) on täysin riittävä. Ainoa vaatimus on ehjä näyttö! Vaikea liu’uttaa sormea rikkinäisellä ruudulla. Suosittelen muutaman euron suojakalvoa puhelimeen. Päivitys 19.7.: Play-kaupasta ei peliä poikani puhelimeen voinutkaan ladata, koska ”ei tue puhelimen versiota”. Tästä huolimatta tuo lataamani .apk-tiedosto toimii edelleen! Eli sillä peliä voi pelata vanhemmillakin puhelimilla, mikäli niissä vain ytyä riittää. Tietysti tulevat päivitykset eivät sitten (kai) tule puhelimeen, mutta se lienee sen ajan murhe. Pelaajatiedot tallentuvat pilveen, eli luuria voi tarvittaessa vaihtaa lennosta kirjautumalla peliin omalla tilillä. Päivitys 4.8.: Pelistä tuli uusi versio ja vanha ei enää toimi. Jos Play-kauppa ei anna sinun ladata peliä koska se ei tue kännykkäsi versiota, niin voit ladata uuden korvaavan .apk-tiedoston täältä.

Tässä pelissä vanhemman osallistuminen on tärkeää, että ensin käydään yhdessä läpi alueet, joilla voi jatkossa lapsi käydä itsenäisesti. Yhteiset tutkimusmatkat ovat tosi hauskoja. Lisäksi vanhempi huomaa itse pelatessaan asioita, joista voi ohjeistaa lapsia. Esimerkiksi pyörällä ajettaessa ei pidetä puhelinta kädessä!

Vielä muutama huomio. Peli palkitsee muun muassa:

  • käymään paikkakunnan kulttuurikohteissa (Poke-stopit)
  • käymään säännöllisesti lenkillä (pokestopeista saa munia, joista kuoriutuu yllätyspokemon 2, 5 ja 10 km kävelylenkin jälkeen)
  • käymään pitkiä lenkkejä metsässä (voi löytää harvinaisuuksia sekä kerätä joukoittain yksinkertaisia peruspokemoneja samalla hauduttaen munia)
  • kävelemään kaupungeissa nuohoten jokaisen kadun ja kulmauksen (pokestopit + haudutus ja puistot)
  • ehdottomasti kannattaa viivähtää jokaisessa puistossa (niissä on ”synkkää metsää” joista saa harvinaisia vahvoja pokemoneja)
  • suunnittelemaan ja tekemään yhteistyötä kavereiden kanssa (salien ylläpito, valtaus- ja puolustus-taktiikat)
  • löytämään tutuilta kulmilta asioita ja yksityiskohtia, joita ei ennen tiennyt olevan olemassakaan (Jyväskylän Köhniössä on tähtitorni?!)

Sitten pitempi reportaasi kokemusta ja aloitusohjeita:

Pelissä ei ollut aloitusohjeita juuri nimeksikään ja mitä olen maailmalta lukenut, näin on laita myös virallisessa versiossa. Aikuisen apu ja netistä luetut vinkit ovat siis alkuun tarpeen.

Pelissä tehdään muutama valinta, jotka ovat peruuttamattomia. Näitä ovat

  • heti alussa pelaajan nimi (pitää olla yksilöllinen koko maailman mittakaavassa),
  • heti alussa pelaajan ulkoasu (jota voi muokata vähän),
  • heti alussa aloituspokemon (se on itse asiassa aika heikko ja tarpeeton),
  • myöhemmin kokemustasolla viisi valitaan tiimi – punainen, sininen tai keltainen. Sama tiimi on tärkeä valita kavereiden kesken jo etukäteen, tästä tarkemmin salitaistelukohdassa.

Peli alkaa siten, että ympärillä näkyy kolme aloituspokemonia – näistä voit valita yhden napattavaksi ja sen saatuasi muut katoavat.

Pelinäkymää (Mikkelin Visulahdesta, sen hoplopmaisen sisäleikkipaikan luota)

Pelinäkymää (Mikkelin Visulahdesta, sen hoplopmaisen sisäleikkipaikan luota)

Pelin näkymä tulee Google-mapsin tiedoista. Kun kävelet oikeasti, pelihahmo liikkuu gps-tietojen varassa kartalla. Alhaalla vasemmalla on pelihahmosi kuva ja kokemustaso, klikkaamalla sitä näet tietojasi ja ”journalin”, joka ei beta-versiossa toimi. (Ilmeisesti lopullisessa pelissä on oikea juoni, tarina, jonka vaihe paljastuisi tästä? Tosin vähän googlettamalla mistään juonesta ei löydy mitään vihiä. Eli vähän niin kuin Minecraft: peli antaa puitteet, pelaajan on itse keksittävä jutun juoni ja tarina.) Päivitys 19.7.: Journal tosiaan vain luetteloi tapahtumat, eli mitä pelissä on tehty. Mitään juonta ei pelissä ole, muuta kuin slogan ”Gotta catch ’em all!”

Keskellä alhaalla on pokepallon kuva, jota klikkaamalla näet:

  • Pokedexisi (mitä pokemoneja olet löytänyt sekä mitkä niiden tiedot ovat)
  • Kaupan (oikealla rahalla voisit ostaa poke-rahaa ja esineitä täältä, mutta näitä ei tarvita – ne vain helpottavat peliä. Hinnat ovat kuitenkin halpoja, joten itse ajattelin tarjota pojilleni mahdollisuutta valita karkkipäivän karkkien sijaan samalla rahalla poke-rahaa… :D)
  • Esineesi (kun nouset tasoja, saat laajemman valikoiman erilaisia esineitä. Näitä ovat muun muassa parannusjuomat ja lääkkeet pokemoneille, houkutteluvälineitä pokemoneille ja pokepalloja ja munanhautomissäiliöitä)
  • Pokemonisi – selaamalla sivulle näet munanäkymän. Munia saa myöhemmin pelissä ja ne voi laittaa hautumaan, eli niistä syntyy yllätyspokemoneja kun kävelykilometrit tulevat täyteen (2, 5 ja 10 km. Mitä pitempi matka, sitä parempi pokemon). Myöhemmin pelissä munia tuntuu kertyvän helposti täydet 9 kappaletta varastoon, joten ainoa oikean rahan arvoinen asia saattaa olla munanhauduttimien ostaminen, jotta voit hautoa niitä yhtä aikaa. Jos nyt rahaa haluaisi käyttää. Tosin ilmeisesti näitä hauduttimiakin voi löytää matkan varrelta.

Alhaalla oikealla näet laatikon, josta klikkaamalla näet, mitä pokemoneja on lähistöllä. Ensin näet vain harmaan hahmon, joka muuttuu värikuvaksi kun olet ensimmäisen kerran tavannut otuksen. Käpälät (0-3) hahmon alla kertovat, miten lähellä pokemon on. Kun pokemon löytyy, se pölähtää kartalle ja klikkaamalla sitä pääset nappaamaan sitä. Yleensä (poikkeus mainitaan myöhemmin) samat pokemonit joita sinä näet puhelimessa näkyvät myös toisten samassa pisteessä olevien puhelimissa samassa kohdassa! Päivitys 4.8.: Versiossa 0.31.0 nuo käpälät on poistettu, koska pelintekijöillä oli niissä ilmeisesti ongelmia. Toivottavasti palaavat joskus myöhemmässä versiossa. Ne kun ovat yksi hauskimpia pelin piirteitä! ”Kuumenee… kylmenee… kuumenee… polttaa!”

Pokemonin nappaus

Tämä kameranäkymä on kiva, mutta vähemmän akkua kuluttaa ja pokemonin saa helpommin kiinni, kun klikkaa tuolta oikealta ylhäältä tuon AR päälle.

Pokemon napataan klikkaamalla sitä, jolloin peli siirtyy ”nappausnäkymään” (kuvassa): pokemon on paikoillaan, mutta välillä heiluu ja hyppii ja väistelee heittoja. Pokemon yritetään napata heittämällä poke-pallo painamalla sitä ensin, jolloin rengas pokemonin ympärillä alkaa liikkua ja sitten vedetään sormella nopeasti pokemoniin päin yrittäen osua pallolla siihen. Ilmeisesti mitä pienempi tuo rengas on ja mitä paremmin heitto osuu siihen, sitä tehokkaampi heitto. Pokemon saattaa paeta pallosta, jolloin joudut heittämään uudestaan – ellei pokemon pakene ennen sitä.

Alussa nappaaminen on helppoa. Mitä isompi ja vahvempi pokemon on kyseessä, sitä vaikeampi sitä on napata. Vaikeusastetta kuvaa pokemonia ympäröivän renkaan muuttuminen keltaiseksi ja oranssiksi ja ilmeisesti punaiseksi. Myöhemmin pelissä saa esimerkiksi marjoja, joilla voi pokemoneja maanitella palloon.

Pokemonin saatuasi se lisätään tietoihisi uutena löydettynä pokemonina ja lisäksi lisätään pokemoneihisi, eli saat sen omaksesi. Pokemoneja voi olla 250. Nappaamisesta saat kokemuspisteitä, tähtipölyä ja kyseisen pokemontyypin ”karkkia”.

CP on combat power. Taistelussa käytännössä CP 10 ei tee mitään. Hyvä vahvuus riippuu vastustajista - aika äkkiä tulee vastaan saleilla CP 300-500 -vahvuisia otuksia.

CP on combat power. Taistelussa käytännössä CP 10 ei tee mitään. Hyvä vahvuus riippuu vastustajista – aika äkkiä tulee vastaan saleilla CP 300-500 -vahvuisia otuksia.

Miten näitä käytetään ja miten niitä kannattaa käyttää? Mikä on pelin tavoite? Kuten mainittua, ei beta-versiossa ole juonta. Joten seuraava on pohdintaa ja selostusta sekä vinkkejä puhtaasti pelimekaniikan kannalta.

Mitä korkeammalla tasolla pelaaja on, sitä parempia (vahvempia) pokemoneja hän tapaa, sitä enemmän erilaisia tavaroita hän voi saada ja hän voi käyttää saleja (taso viisi on alaraja tälle). Kaikista eniten kokemusta tulee uusien pokemonien löytämisestä, aika paljon näiden kehittämisestä uusiin olomuotoihinsa sekä munien hautomisesta. Toisin sanoen, ilmeisesti pelaajan ei tarvitse taistella lainkaan, mikäli tavoitteena on vain kaikkien pelin pokemonien löytäminen! (Beta-versiossa näitä on 133)

Pokemoniesi kehittäminen edellyttää tähtipölyä (kaikille pokemoneille yhteistä) sekä kyseisen lajityypin ”karkkia”. Molempia saa pokemoneja nappaamalla. Pokemoneja voi poistaa valitsemalla pokemonin, selaamalla sen tietojen alalaitaan ja painamalla transfer. Näin saat yhden pokemon-karkin. Kannattaako niitä poistaa tai kehittää riippuu tavoitteistasi ja taktiikoistasi. Jos haluat taistella, tarvitset paljon tasokkaita pokemoneja. Keräämällä paljon yleisimpiä ja kehityshinnaltaan halvimpia Pokemoneja, poistamalla niistä useimmat ja toisaalta kehittämällä muutamia parhaimpia niistä saat nopeasti pienen armeijan keskinkertaisia mököjä, joilla taistella. Samalla saat paljon kokemusta ja nouset kokemustasoja jolloin kohtaat vahvempia pokemoneja joita nappaamalla taas pärjäät paremmin. Esimerkiksi Pidgey kehittyy nopeasti Pidgeottoksi joka on aika hyvä pokemon alussa. Se voi vielä kehittyä vahvemmaksiksin. Poistamalla kaikki paitsi yhden kyseistä lajia taas keräät nopeammin vaaditut kehityspisteet kalliistakin pokemoneista ja sitten saatat saada taas harvinaisen pokemonin tietoihisi. Tosin näitä korkeampia kehitysmuotoja löytyy kyllä maastostakin, joten se ei ehkä kannata.

Aluksi kannattaa kulkea vaikka kotinurkilla ja tutkia lähimaastot ja etsiä peruspokemonit sieltä. Kannattaa käyttää heti tavaroista incense – pokemonit kertyvät puolen tunnin ajan nopeammin ja nouset nopeammin tasoja. Voit käyttää molemmat ja nousta nopeasti tasolle viisi, jolloin saat uuden incensen ilmaiseksi ja sitten pääset kokeilemaan salivalloituksia.

Poke-stopit ja salit

Matkustin bussilla Kangasniemen halki. Kuvassa näkymä kirkonkylältä. Siniset palikat ovat poke-stoppeja - pari salia näkyi vähän keskemmällä kylää.

Matkustin bussilla Kangasniemen halki. Kuvassa näkymä kirkonkylältä. Siniset palikat ovat poke-stoppeja. Keskellä ylhäällä näkyy tumman vihreällä puisto kirkonkylän keskustassa – hyvä paikka löytää pokemoneja. Yksi sali, linja-autoasema, näkyy oikealla ylhäällä kompassin takana.

Kartalla näkyy tumman vihreitä alueita puistoissa, joista löytyy erityisen hyvin pokemoneja. Lisäksi Google-mapsiin ilmeisesti merkittyihin ”kulttuurikohteisiin” on merkitty poke-stoppeja, joiden luokse menemällä ja painamalla saa poke-stopin näkymän, jota pyöräyttämällä saa yllätysesineitä (muista puhkoa pallot). Esineet ovat esimerkiksi pokepalloja, parannusruiskeita, pokemonin munia ynnä muuta, kokemustasostasi riippuen. Mikkeli, Kangasniemi ja Jyväskylä olivat täynnä näitä pisteitä ja niistä kertyi tavaraa enemmän kuin ehti kuluttaa, joten rahaa ei tosiaan tarvitse käyttää esimerkiksi pokepalloihin. Samoja pisteitä voi käyttää uudelleen jonkin ajan kuluttua (ilmeisesti vain 5 min!) ja jotkut pokepisteet tuottavat enemmän kuin toiset.

Tässä pyöräytetään Mikkelin keskustassa Mannerheimin patsaan poke-pistettä! Tuli +3 pokepalloa.

Tässä pyöräytetään Mikkelin keskustassa Mannerheimin patsaan poke-pistettä! Tuli +3 pokepalloa.

Eli pokepisteillä vierailulla saa tavaroita ja esimerkiksi munia, joita voi hauduttaa kulkemalla kilometrejä uusia pokemoneja etsien. Näin pelistä saa jo mukavan jutun tutkimalla uusia seutuja ja suunnittelemalla rutiinireittejä hyville pokemon-alueille ja poke-pisteille.

Ja sitten on ne salit. Ne näkyvät kartalla selkeästi ja niiden luona käydään menemällä niiden luo kartalla, ihan juurelle. Salit muodostuvat paikkoihin, joissa käy paljon ihmisiä. Näitä voi olla runsaasti  ja yleensä ne ovat loogisissa paikoissa (Mikkelin kirjasto, Kangasniemen bussiasema, Jyväskylän kompassi) mutta myös epäloogisissa paikoissa (Mikkelin ”tähtiportti”-liikenneympyrä, Lievestuoreen kupeessa hautausmaa, syrjäinen leikkipuisto Jyväskylässä, lähi-Siwa).

Kun ensimmäisen kerran käyt salilla kun tasosi on viisi tai suurempi, joudut valitsemaan joukkueesi (kolme väriä: sininen, punainen ja keltainen) ja pääset koettamaan.

Tässä tullaan ratkaisevaan vaiheeseen pelissä ja nyt meno muuttuu lopullisesti sosiaaliseksi. Eli ensin lyhyesti: jos Sali on valkoinen, voit ottaa sen haltuusi. Saat ilmaista kokemusta ja saat etua koko ajan kun sali on hallussasi. Joudut jättämään sinne yhden pokemonin suojelemaan salia ja kehittymään.

Salitaistelut ja tiimipelin tärkeys

Bussin pysähtyessä bussipysäkillä hyökkäsin paikalliselle salille. Hyvä salisijainti lieneekin vähän syrjäisempi, mikäli mielii välttyä valloittajilta.

Bussin pysähtyessä bussipysäkillä hyökkäsin paikalliselle salille. Hyvä salisijainti lieneekin vähän syrjäisempi, mikäli mielii välttyä valloittajilta.

Jos sali on vallattu ja omien käsissä, voit hyökätä sinne treenaamaan. Tällöin voittaessasi saat kehityspisteitä sekä salin kehityspisteitä (prestige) ja kun näitä on tarpeeksi niin salin taso nousee. Tällöin voit jättää oman pokemonin sinne puolustamaan aiemman/aiempien lisäksi. Hävitessäsi omalla salilla pokemonisi menettää elämää muttei ”pyörry” vaan parannussuihke riittää parantamaan. Jos hyökkäät eri väriselle salille kuin oman joukkueesi väri, saat kokeilla kuudella pokemonilla peräkkäin. Hävinneet pokemonit pitää herättää revive-esineellä. Voittaessasi saat kokemusta ja puolustajien salitaso laskee. Hyökätä voit useita kertoja ja jos salitaso laskee nollaan, muuttuu se harmaaksi ja voit ottaa sen itsellesi ja oman tiimisi värille.

Salien kautta siis pelataan muita pelaajia vastaan – tai pikemminkin näiden otuksia vastaan, koska puolustamisen hoitaa tuo otus itsenäisesti. Taistelu tapahtuu siten, että näpyttämällä vastustajaa hyökkäät, vetämällä sivuille torjut (vaikeaa ja usein tarpeetontakin) ja kun sininen energiapalkkisi on täynnä tai pykälän yli niin painamalla pohjassa vastustajaa käyttää pokemonisi super-liikkeen.

Tässä tulee sitten pelin toinen sosiaalinen juju. Ensimmäinen on tietysti se, että tietojen jakaminen siitä mistä löytyy mitäkin pokemoneja on tietysti kannattavaa. Mutta salien valloitus ja puolustus onnistuu parhaiten porukalla ja kaikki hyötyvät: salivaltaus kannattaa tehdä suunnitellusti siten, että ensin porukalla vuoron perään hyökätään sen taso nolliin ja sitten otetaan se siten, että heikoin ottaa sen ja vahvempi aina ”sparraa” sitä ja saadaan näin jengi sisälle. Lisäksi voi olla jokaisella ennalta suunniteltu vahva pokemon sinne siten, että niistä tulee yhteensä super-yhdistelmä. Eli että kaikki eivät ole vaikka kivi-tyypin pokemoneja, jolloin ne on helppo voittaa pelkillä vesi-tyypin pokemoneilla ja niin edelleen (lapsesi kertoo varmaan mieluusti, miten tämä toimii). Kun niistä ei kaikki näy ennakkoon niin hyökkääjä ei pysty suunnittelemaan hyökkäystä kokeilematta useasti (Päivitys 4.8.: Huomasin olleeni väärässä – kyllä ne salin kaikki pokemonit näkee kun avaa salin ja selaa niitä sormella sivuille päin – eli hyökkäysjärjestyksen voi suunnitella myös etukäteen!). Eli jos ensin on vahva psychic-tyypin pokemon joka hädin tuskin voitetaan, sitten tuleekin kivi-, sitten sähkö-pokemon ja niin edelleen. Ja tietysti monta vahvaa pokemonia on vaikeampi voittaa kuudella pokemonilla kuin yksi vahva.

Loppuyhteenveto:

Joten siinä se! Pokémon Go on ilmeisesti ladattavissa Suomessa joskus lähipäivinä Android-laitteille Play-kaupasta (iPhoneilla on tietysti sitten omat juttunsa – appstore mikä lie). Tämä on sitten se oikea https://play.google.com/store/apps/details?id=com.nianticlabs.pokemongo ja ei siis löydy vielä puhelimella Play-kaupasta Suomessa.

Peli tuntui toimivan kätevimmin Google-tilillä kirjautumalla. Pelihän sitten saa pääsyn Google-tietoihisi ja vie vastakauppana yksityistietosi, mutta nehän menetit mainostajille jo luotuasi Google-tilin aikoinaan…

Ja sitten kun peli Suomessa julkaistaan niin tutut isät ja äidit laitetaan Facebookiin salainen ryhmä ja jaetaan vinkit ja hiotaan yhteistyökuviot! 😀

Strategisen viestinnän pahuudesta

[Tämä on aihe, jota olen pyöritellyt mielessäni vuodesta 2004 lähtien, mutta jota en ole voinut mitenkään perusteellisemmin käsitellä. Nyt vähän yritän.]

Aamulehti esitteli ansiokkaasti muistion, josta paljastui valtiovarainministeriön strateginen ja eettisesti väärä ote viestintään. Tämä herätti hieman keskustelua edellisessä postauksessani, johon vastineeksi avaan vähän enemmän omaa näkemystäni.

Juu, väitän, että tämä on nimenomaan strategisen viestinnän (nimenomaan public relations mielessä – ilman markkinointiviestintäkonnotaatiota) ongelmacase, ei markkinointiviestinnän.

Strategisen viestinnän juuret ovat käsitykseni mukaan strategisessa johtamisessa, joka erityisesti Harvardin professori Michael Porterin ajatuksia mukaillen oli yksi vallitseva paradigma johtamisessa 80-luvulla ja vielä myöhemminkin. Osa Porterin luomista käsitteistä on ansaitusti jäänyt elämään johtamisen klassikoina.

Strategisen johtamisen ajatusten mukaan organisaatio pitää asemoida kokonaisvaltaisesti kilpailijoihin nähden. Muun muassa viestinnän on oltava mukana tässä toiminnassa. Toiminta on tavoitteellista ja ympäristö nähdään pelikenttänä, joka täytyy tarkkaan luodata sekä analysoida ja jossa jokaisella toimijalla on jokin rooli. Homman juoni on vastustajien kampittaminen ja omien tavoitteiden havittelu.

Eettinen ongelma tässä on rakenteellinen. Ajatus ei ole uusi, vaan jo Habermas esitti tämän, käyttäen nimenomaan strategisuutta epäeettisen lähestymistavan nimenä. Suunnitelmallisuutta saa olla, ja täytyy olla, aina koordinoidussa inhimillisessä toiminnassa. Mutta viestinnän näkeminen strategisena kilpailuna, jossa on voittajat ja häviäjät, johtaa tällaisiin tapauksiin käytännössä. Se ei sovi julkiselle puolelle, ja väitän, ettei se oikeasti sovi (tai ole sopinutkaan) yksityisellekään.

Mieleeni on erityisesti suorastaan palanut Michael Porterin esimerkki viestinnän strategisesta käytöstä kilpailutilanteessa, jonka hän esitteli suomeksi vuonna 1984 julkaistussa teoksessa ”Strategia kilpailutilanteessa : toimialojen ja kilpailijoiden analysointitekniikat”. Siinä hän esitti, että yritys voi esimerkiksi tiedottaa tutkivansa parhaillaan jotain tiettyä uutta innovaatiota, vaikka tämä olisi täyttä sepitettä. Tämän toimenpiteen ainoa tarkoitus on hämätä vastustajia, jotta he eivät edes yrittäisi lähteä tutkimaan tätä uutta tuoteideaa, kun uskovat kilpailijan olevan jo pitkällä omassa pioneerityössään. Näin saadaan estettyä kilpailijaa hakemasta kilpailuetua alueelta, jolle ei itse kyetä. Eli oma lyhytnäköinen etu voidaan näin asettaa yhteiskunnan kehityksen edelle.

Strategisen viestinnän pahin puoli on se, että sillä oikeasti VOI päästä vastustajiksi nähdyistä niskan päälle, kun tieten tahtoen halutaan ja tilanne sellaiseksi muodostetaan. Esimerkkinä työmarkkinakeskustelut. Siellä jos pelaa avoimin kortein, niin vastustaja hyödyntää sen ja sitten saa selkäänsä. Mutta kaiken kaikkiaan yhteiskunnallisesti lopputulos on huono, kun yhden tahon lyhytnäköinen etu aiheuttaa kokonaisuudelle hallaa.

Nähdäkseni paras keino taistella strategisen viestinnän lähestymistapaa vastaan on tehdä siitä elinkelvoton. Kuten nyt journalistit parhaillaan valtionvarainministeriön kanssa koittavat: mikäli yhteiskunnan pelisäännöt ovat sellaiset, että manipulointiyritykset ja salailu johtavat turmioon, kun taas avoimuus ja läpinäkyvyys palkitaan, voi toisenlainen, eettisesti parempi näkemys (koulukunta, diskurssi – miksi sitä haluaa kutsua) viestinnästä päästä niskan päälle myös käytännössä, eikä vain moraalisena voittajana.

EDIT 1.12.2015: Ja tahtoisin vielä painottaa: suunnitelmallisuutta tarvitaan aina. Mutta strategisuus tarkoittaa aina jonkun älykkään, inhimillisen vastustajan voittamista: ennakoimista, hämäystä ja lyömistä. Viestintästrategia on ok juttu grand planina organisaatiolla, mikäli sillä ei tarkoiteta sitä, mitä Michael Porterin tapaiset (sekä sanakirja) tarkoittavat.

Lisäyksenä vielä, että strateginen viestintä on pahasta ennen kaikkea siksi, että sillä itsellään luodaan vihamielinen tilanne ja ympäristö yhteiskuntaan. Oman itsen asemointi vastustajiin nähden pyritään luomaan siten, että vastustajat ovat altavastaajana ja huonompia. Strategisuus, eli suunnitelmallisuus muita vastaan, on aina aggressiivinen toimi, hyökkäys. Tämä muovaa suhdetta muihin ympäristön ”pelaajiin”.

Lisäksi strateginen viestijä on se, joka määrittää pelin ja sen säännöt. Hän on se, joka julistaa vahvuudet ja heikkoudet ja miten niitä käsitellään. Strateginen toimija on proaktiivinen, hänen ”kilpailijansa”, tai pikemminkin uhrinsa, joutuvat toimimaan reaktiivisesti, näiden etukäteen saneltujen toimien sanelemilla ehdoilla.

EDIT: 1.12. 2015
Eli vielä lisäys siihen, mikä tässä hallintarekisterin valmistelussa on se ongelma: Tässä on muistio eli hallintarekisteriasian viestintäsuunnitelma, (lähde: mainio mtv3:n blogiteksti asiaan liittyen). Ministeriössä tiedetään, että esitys hankaloittaa viranomaisten tiedonsaantia ja tietojen julkisuutta eli toimittajien tiedonsaantia. He tietävät että se toimittajia eniten kaivelee. Mutta he ovat jo suunnitelleet, että tästä hankalasta asiasta ei puhuta, vaan painotetaan tätä toista asiaa ym. Kun tähän lisätään salailu (toimittajat saavat tietopyynnöillä toisilta viranomaisilta aiheeseen liittyvää materiaalia, jota valtionvarainministeriö ei luovuta jne.) sekä valehtelu, on paketti karmiva. Puhdasta strategista viestintää sekä manipulointia.

EDIT: 2.12. Käsittämätön kommentti valtioneuvoston viestintäjohtajalta:

Mantila toteaa, että kaikki viestintä on puutteellista jollakin tavalla. Viestintää suunnitellaan aina, eikä suunnittelua saisi demonisoida.

On eri asia suunnitella, kuin tietoisesti kampittaa!

EDIT: 2.12. Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto kirjoitti kolumnin/blogitekstin, jossa kertoo ministeriön muuttavan toimintatapojaan. Vaikuttaa lupaavalta! Jäämme seuraamaan.

Strategisen viestinnän toimimattomuus kiteytyy tässä

Aamulehden juttu

Facebook-kommenttini asiaan: ”Itse asiassa uskon, että taustalla on viestinnän koulukuntaongelma. Tällainen vanhanaikainen näkemys lähtee siitä, että organisaation viestintä on strategista toimintaa, jolla tuetaan organisaation tavoitteita ympäristöön vaikuttamalla. Käytännössä se näkyy tällaisena pelailuna, jossa julkisuus on ikään kuin kilpakenttä, jota manipuloimalla voi voittaa.”

Esimerkiksi ”särkymätön viestintä” ja ProComin ja Viesti ry:n viestinnän eettiset ohjeet ovat mielestäni ristiriidassa perinteisen strategisen viestinnän kanssa. Käytännössä se näkyy erinomaisesti esimerkiksi tässä casessa.

 

Journalismi ja paikallisdemokratia syntyvät uudestaan kuin Feenix-lintu

Kuvassa heräävä paikallisjournalismi

Kuvassa heräävä paikallisjournalismi

Tänään luin hyvän ja herättävän kommenttipuheenvuoron, jossa yhdistyy muutama itseäni rassannut asia. Tekstissä YLEn Jari Korkki kertoo, kuinka eduskunnan puhemiehen sanoista luotiin (taas yhden kerran) käsittämätön some-kuohunta.

On journalisteja ja ”journalisteja”: toiset keskittyvät yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin ja toiset (itse synnyttämiinsä) kohuihin. Tässä tietysti on taustalla se usein huomautettu tosiasia, että kohu myy. Mutta minä väitän ja ennustan, että muutos on meneillään ja muutos on tulossa. Sosiaalisen median synnyttämä sosiaalinen emansipaatio aikaansaa paikallisdemokratian uuden kukoistuksen ja ihmisten uusrationalisoitumisen, joka sytyttää suomalaisen paikallisen vaikuttamisen vihdoinkin siihen ideaaliseen liekkiin, jota yhteiskuntamme ei vielä koskaan ole nähnytkään.

Vähän perusteluja moisille väitteille

Lyhyesti: Uusi yhteiskunnallinen todellisuutemme sosiaalisen median myötä on rikkonut yhteiskunnalliset hierarkiamme ja tehnyt meistä kaikista paljon aiempaa tasavertaisempia. Emme vain vielä ole tajunneet sitä.

En ole erityisemmin kiinnostunut tieteellisessä mielessä sosiaalisen median teorioista, koska olen pragmaatikko. Uskon jo käsillä olevan teoriaa, joka erittäin hyvin selittää ja ennustaa nykytilannettamme, eikä vastaan ole vielä tullut ilmiötä, josta olisin ollut täysin tyrmistynyt ja pihalla: ”että miten voi olla näin?!”.

Suurin yleiskäsitys, joka mielestäni selittää sosiaalisen median perimmäisen merkityksen, on niinkin vanha klassikko kuin Marshall McLuhan ja ”the medium is the message”. Tarkemmin sanottuna:

Käyttämämme media muodostaa sosiaalisen hierarkiamme, suhtautumisemme toisiin ihmisiin sekä jakaa vallan.

Massamedian aikakaudella journalisti oli portinvartija, jonka kautta eliitti puhui lehtien sivuilta passiivisille massoille. Sosiaalisen median aikakausi on rikkonut tämän kuvion. On tapahtunut todellinen emansipaatio, jossa passiivinen massa on muuttunut potentiaalisiksi subjekteiksi. Nykyisin todellakin kuka tahansa voi tehdä ja julistaa mitä vain ja saada miljoonayleisön. Hierarkiat romahtavat ja väki yhdenvertaistuu.

Kaikki tämä on mielestäni yhteiskunnalle valtavaa edistystä ja parempaa maailmaa. Mutta ei mikään ilmiö ole mustavalkoinen, pelkästään hyvä tai paha. Tasa-arvoistumisemme on johtanut myös yhteisen todellisuuden pirstaloitumiseen ja tätä kautta tehottomuuteen. Käytännössä: kun enää ei seurata vain lehtien sivuilta Kekkosta, vaan somesta serkkuja, työkavereita, julkkiksia ja mitä lie, omista alakulttuureista puhumattakaan, palaamme eräällä tapaa ajassa taaksepäin kyläyhteisömalliseen viestintää sen huonoinekin puolineen.

Miksi nyt sitten sosiaalinen media on täynnä törkyä, vihaa, purnausta ja tissiviihdettä? Koska vaikka todellisuutemme ja yhteiskunnan rakenteemme on perustavalla tavalla muuttunut, muuttuu kulttuuri paljon hitaammin. Asenteiltaan valtaosa väestä on edelleen passiivisia alamaisia, jotka odottavat kaiken olevan herrojen vastuulla ja odottavat asioiden kuuluvan heille ja heidän hoidettavikseen – he odottavat ylhäältäpäin saapuvaa, vastuusta vapauttavaa puhetta. Kun asiat ovatkin sekaisin, vaikuttaa maailma järjettömältä kaaokselta. Ihmiset eivät osaa tulkita sirpaloitunutta mediamaailmaa ja seuraavat passiivisena laumana sitä mitä tarjotaan, kimpoillen minne mihinkin.

Vaan ei kaikki, eikä pian niin monikaan, näin uskon. Sillä siitä huolimatta, että mediatodellisuutemme on ollut hierarkinen, on yhteiskuntamme oikeasti toimiva demokratia. Kuka tahansa voi vaikuttaa niin politiikkaan kuin elämäänsäkin ja toimia valtavasti paikallistasolla. Yksinkin pääsee pitkälle, mutta kun ymmärtää, että lähes kaikki tehokas työ vaatii isomman porukan toimintaa, alkaa tehokkaampi verkostoituminen ja vaikuttaminen. Olosuhteet mahtavalle paikallisdemokratialle ovat jo olemassa – olemme rakenteellisesti lain ja järjestelmien pohjalta lähtökohtaisesti avoin yhteiskunta. Mitä enää tarvitaan, on kulttuurin muuttuminen vastaamaan yhteiskunnallisen rakenteemme todellisuutta. Ja kyllä sekin muutos tapahtuu, koko ajan. Valtakunnallisella tasolla avoimuusopissa olivat tällä viikolla Valtionvarainministeriön virkamiehet, tästä otti varmasti oppia koko hallinto-Suomi.

Kansalaisten kulttuurin kannalta nykyinen pakolaiskriisi on onnenpotku. Yhteiskunnallisesti vakava ongelma pakottaa kulttuurinmuutokseen, kun asiat, ihmiset, asenteet ja ideologiat pakosti törmäävät. Tällaisissa törmäyksissä lähtökohtaisesti vahvemmilla on asiat, joita vallitseva rakenne tukee. Onneksi olemme koulutettua, tasa-arvoista ja fiksua kansaa, siksi emme suuressa mittakaavassa hölmöile yksilöinä. Sen sijaan luin Keskisuomalaisesta aamulla, että peräti 7 000 vapaaehtoista auttaa jatkuvasti pakolaisten vastaanottamisessa  – tämä on loistava esimerkki siitä, että yksilöt ovat tajunneet voivansa toimia ihan itse, mutta porukalla. Tällaiset kokemukset ja opit jäävät vaikuttamaan. Toimimisessa, ongelman ratkaisussa ja toiseuden kohtaamisessa tapahtuu hyviä asioita ja kokemuksia, jotka palkitsevat ja vievät eteenpäin. Esimerkiksi tämä:

Sitten on niitä ikävämpiä ilmiöitä. Väkivaltaisia iskuja turvapaikanhakijoita kohtaan ym. Mutta kuten sanoin, nämä ovat suomalaisilta harvinaisia yksilöiden hölmöilyjä. Sen sijaan saattaa tulla järkytyksenä, mutta minun mielestäni maahanmuuttajia vastaan tehdyt mielenosoitukset ja perussuomalaisten hallitusrooli ovat erinomaisia ja hyviä asioita. Kahdesta syystä:

Ensinnäkin asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia. Perussuomalaisten leiristä on tullut paljon asiallista ja hyvää huomiota muun muassa:

  • puhdas matematiikka: jos päivittäin tulee vähintään tietty määrä ihmisiä, tulee vuodessa porukkaa näin paljon. Kaikki tämä maksaa yhteensä näin paljon – onko meillä rakenteet ja muut asiat kunnossa hoitamaan nämä asiat?
  • järjestelmäkritiikki: moni nykyinen kotouttamistoimemme on tehotonta, kallista ja ihmisiä passivoivaa sekä alentavaa.
  • kulttuurikritiikki: on lapsivaimoja, naisia kohtaan täysin hyväksymättömiä asenteita ja sotarikollisia.

Nämä seikat ovat olennaisia asioita kriisin yhteiskunnallisessa ratkaisemisessa. Ja nämä huomiot tulevat esille, koska demokratiassa näitä ajatuksia saa esittää.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiset alkavat itse toimimaan. He pääsevät sanomaan, että heitä huolestuttaa vakavasti asiat ja että nykyinen kehitys uhkaa heille tärkeitä asioita. Ja he voivat tehdä tämän demokratian sallimin menetelmin. Aivan samoin kuin nuo SPR:ää auttavat, myös nuo mielenosoittajat ovat lähteneet ihan liikkeelle ja olemaan passiivisten kansalaisten sijaan aktiivisia kansalaisia.

Toiminnan kautta ihminen kehittyy. Niin perussuomalaiset kuin SPR:n vapaaehtoiset voivat oppia tapahtumien etenemisen ja yhteisen toiminnan kautta jotain aivan uutta, joka pistää heidän maailmankuvaansa myllerrykseen. Mutta ennen kaikkea: he oppivat, että voivat toimia ja heillä on käsissään valtaa vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.

Ennustus:

Edellisten pohdintojen myötä siis ennustan: kiinnostus paikallisdemokratiaan tulee kasvamaan eksponentiaalisesti. Kuntien osallistavat ohjelmat tulevat kovaan käyttöön, nimenomaan kovaan, koska kritiikkiä ja runnomistakin tapahtuu. Demokratia.fi -portaalille tulee käymään samoin. Lisäksi paikallismedioiden kovalle, yhteiskunnallisesti merkittävälle ja poliittiselle sisällölle tulee kasvavaa kysyntää. Kysytyn paikallisen journalismin rooli tulee olemaan keskeinen ja se alkuperäinen: antaa yhteiskunnallisen, ongelmanratkaisukeskeisen keskustelun polttoaineeksi olennaista, faktapohjaista yhteiskunnallista tietoa.

Sananvapauden ja viranomaistiedon suhde sekä suomalainen energiapolitiikka

Perustuslain 12§ käsittelee sananvapautta. Mutta ei pelkästään sananvapautta. Pykälä on nimeltään ”Sananvapaus ja julkisuus”. Sen toinen momentti kuuluu:

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Miksi viranomaistiedon julkisuus on samassa pykälässä sananvapauden kanssa? Koska ilman viranomaistiedon julkisuutta demokraattinen keskustelu on tyhjää ja vailla sisältöä. Yhteiskunnallisista asioista ei voi keskustella ilman tietoa tosiasioista. Tätä faktapohjaista tietoa yhteiskunnasta löytyy viranomaisten asiakirjoista – ei viranomaisen suusta.

Uutisissa energia-alan professorit valittivat, kun Suomessa ei keskustella energiapolitiikasta. Mutta ei siitä voi keskustella, koska sille ei ole sisältöä:

Taloussanomat pyysi elinkeinoministeriöltä energiankäytön tulevaisuutta käsittelevät Excel-mallinnukset. Ministeriö kieltäytyi antamasta niitä. Asia eteni hallinto-oikeuteen ja lopulta korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen linjaten:

Korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä olleiden tulosteiden perusteella aineistoa voidaan luonnehtia luonnosmaiseksi ja osittain myös muistiinpanojen omaiseksi.

Toisin sanoen Excel-mallinnukset ovat niin köykäisiä, ettei niitä lasketa viranomaisen asiakirjoiksi. Suomalainen energiapolitiikka on siis vedetty hatusta lobbareiden, virkamiesten ja poliitikkojen keskenään sumplimalta fiilispohjalta. Ei ole mitään mistä keskustella.

Savolainen tiedotusneuvo

Viestintä on prosessi ja ihmisten keskinäistä lutvimista. Tämä taas tuli tänään mieleen, kun minulta kysyttiin vinkkiä siihen, että mikä olisi paras päivä lähettää paikallismedioille tiedote ensi tiistain tapahtumasta, kun nyt on torstain ja perjantain välinen yö. Vastasin:

Tänään aamupäivällä on ihan hyvä päivä lähettää tiedote, ehtivät vilkaisemaan sen ennen viikonloppua ja on muutama päivä aikaa reagoida ja pohtia, että tehtäiskös tästä juttu ja että ehtiskös joku meistä tuonne (tosiaan kannattaa olla tarkkana, ettei laita vain otsikkoa TIEDOTE vaan ihan TIEDOTE: ja pääuutinen yhdellä lauseella sitten heti otsikossa – jotkut toimittajat pistää deleteä sellaisille viesteille, joissa lukee vain tiedote).

Perjantai-iltapäivä on usein sanottu huonoimmaksi viikon hetkeksi tiedotteelle, lisäksi maanantaiaamupäivä kun sähköposti on täynnä viikonloppuna tullutta viestiä. Lisäksi ei saisi pistää tiedotetta liian aikaisin kun unohtuu tai liian myöhään, ettei ehdi reagoida. Mutta käytännössä nykyisinhän esim. ksml on 24/h ja joku on koko ajan töissä + se on niin media- ja tilannekohtaista, ettei nyrkkisääntöjä oikein ole. Se on viime kädessä sattuman kauppaa, millainen uutistarjonta on, että tarttuvatko vai eivät, kun lähettää sen niin on paras mahdollisuus mennä läpi. 😀

Nyt myös vlogi!

Haluaisin blogata monestakin asiasta, mutta aikaa ei vain löydy. Vastaukseksi aloitin vlogin! Lyhyitä tuumauksia, kommentteja ja pohdintoja yhteisöviestinnästä. Blogaukset jätän sitten perusteellisemmalle pohdinnalle, kuten viimeblogaukseni.