Ylegate on libertaarisen ja sosiaalisen vastuun journalismikäsitysten kamppailu

”Niin on jos siltä näyttää” – tätä lausahdusta kuulen alallani usein. Se onkin erinomaisen hyvä lause, koska se kiteyttää sen, mistä viestinnässä on kyse: ihminen ei koskaan voi tietää asioiden todellista luonnetta, vaan tulkitsee näkemäänsä ja kuulemaansa oman näkövinkkelinsä kautta. Tämä on viestinnän ydin ja se mekanismi, millä se toimii.

Lausahdusta ei kuitenkaan pidä jättää näin latteuden tasolle vaan miettiä, mitä siitä käytännössä seuraa.

Onko asia hyvin, jos se näyttää olevan hyvin? Jos on ristiriitaa todellisuuden ja sen ulkoasun kanssa, niin miten siihen vaikutetaan? Nämä ovat viestinnän etiikan ja käytännön peruskysymyksiä.

Nyt Suomessa vallitsee journalistiikan identiteettikriisi, jonka ytimessä on kiista suhtautumisesta tähän ilmiöön.

A-teeman oivalluksen tuokioita

Eilen illalla pitkällisen ”Ylegate”-kiistan viimeisimpänä huipentumana käytiin A-teemassa keskustelua. Yhdeksi kipupisteeksi ilmeni seuraava: Ylen johdon mukaan toimittajien aiemmassa uutisoinnissaan mainitsemat faktat olivat ehkä virheettömiä, mutta ne antoivat suurelle yleisölle väärän kuvan. Tämä väittämä herätti toisissa journalisteissa äimistystä ja epäuskoa. Keskustelussa on esiintynyt myös toinen esimerkki: päätoimittaja Atte Jääskeläinen hyllytti toimittaja Jarno Liskin jutun sekä kuvion, jossa Sipilän hallituksesta johtaneet ”kausaalinuolet” kulkivat Terrafamen kautta Katera Steeliin ja tätä kautta Sipilän sukulaisten omistamiin yrityksiin.

Toimittaja Liskin mielestä kuvio on virheetön: jokainen kuvion (ja rahan) siirtymä vaiheesta toiseen on fakta. Jääskeläisen mukaan kuvio on huono, koska se antaa sen vaikutelman, että Sipilä siirtää rahaa suoraan sukulaisilleen.

1. Libertaarinen journalismikäsitys vs. sosiaalinen vastuu

Väittäisinkin, että näiden ”kapinatoimittajien” nimittäminen punavihreiksi on räikeä virheilmaus. Pikemminkin kyse on hyvin liberaaleista toimittajista, joiden näkemys tehtävästään on kertoa faktoja yhteiskunnan ilmiöistä ja suhteista kansalaisille, jotka saavat itse päättää, mitä mieltä niistä ovat.

Jääskeläisen näkemys on taas konservatiivinen: Yle on keskeinen instituutio yhteiskunnassa ja sen sanomisilla on merkittävää väliä sen suhteen, mitä kansalaiset yhteiskunnallisista toimijoista ajattelevat.

Libertaarin journalismikäsityksen mukaan julkaistaan faktoja, jotka viittaavat yhteyksiin julkisessa vallankäytössä. Sosiaalisen vastuun journalismikäsityksen mukaan tämä raportointi on tehtävä miettien juttujen synnyttämää vaikutelmaa (”ratkaisukeskeisyys” sopii tähän) – toimittajien vastuulla olisi luoda ongelmista positiivisessa yhteishengessä ratkottavia haasteita. Ongelmista ei olisi syytä kertoa, mikäli niistä on jotain ikävää seurausta jollekulle – ellei kädessä ole selkeää ”savuavaa asetta”, joka todistaa jonkun tahon syyllisyyden ja asia saadaan ratkaistua pois päiväjärjestyksestä.

Libertaarisen linjan kritiikkinä voidaan sanoa, että siinä on selvä mahdollisuus aiheuttaa jonninjoutavaa eripuraa yhteiskunnassa. Joskus voi olla savua ilman tulta tai sitten asia on hyvin harmaa. Sosiaalisen vastuun kritiikkinä taas on pilviin nostettu julkaisukynnys: epämääräisistä ilmiöistä ei voi puhua julkisesti, mikä määrää monen aiheen pimentoon, hyssyteltäväksi tai kaunisteltavaksi. Se kääntyy helposti sensuuriksi ja epäasiallisen vallankäytön suojeluksi.

2. Idealismi vs. pragmatismi, pragmatismi voitti

Mutta väittäisin, että kyseessä on myös toinen kahtiajako: idealismin ja pragmatismin ero. ”Kapinatoimittajat” ovat idealisteja, jotka uskovat, että vallankäytön kriittinen tarkastelu ja faktojen raportoiminen kansalaisille on hyvää journalismia. Pragmaatikon mielestä kansa on pohjimmiltaan aika tyhmää, joka vetää helposti vaikutelmien pohjalta mutkat suoriksi ja kohisee somessa hyvinkin pienestä, ikävistä uutisista tulee ikävää palautetta. Kansalaiset voivat lukea faktoja väärin.

Yleensä idealismin ja pragmatismin välisessä taistelussa pragmatismi voittaa. Niin taisi käydä nytkin: epävirallisen vaikutelmani mukaan se kansanosa, joka Suomessa pitää valtaa ja äänestää valtaan kokoomusta ja keskustaa, kääntyi viimeistään nyt A-teeman myötä Jääskeläisen kannalle. Asiaan perehtymättömille syntyi vaikutelma eronneista alaisista, jotka syyttelivät hyvin epäkunnioittavasti entistä esimiestään erilaisista yksityiskohdista, joista katsojat eivät saaneet oikein tolkkua. Kuva oli, että rauhallinen mies oli monenlaisten syytösten kohteena, ja sai sympatiat.

3. Käsitteet riippuvat näkökulmasta

Vielä kolmas erottelu: mitä tarkoittaa sitoutumaton journalismi. Libertaarille kyse on siitä, että toimittaja on aina kriittinen yhteiskunnallista vallankäyttäjää kohtaan kansalaisen hyväksi. Sosiaalisen vastuun näkökulmasta kyse on siitä, ettei puhuta ikävästi mistään tahoista ellei ole erityistä syytä ja uutisoinnin pitää olla kattavan tasapuolista kaikille yhteiskunnan toimijoille.

Yhteenveto

Niin sanottu ”Ylegate” on vähän jokaisen tahon ällistykseksi ja ärtymykseksi säilynyt yllättävän pitkään viestinnällisenä ilmiönä. Mutta väittäisin, että syynä siinä on pohjimmiltaan hyvin erilaiset näkemykset journalismista, joista tarkastellen toisen osapuolen näkemykset ovat virheellisiä.

Valitettavasti pragmatismi tulee ratkaisemaan tämänkin asian: mikäli tällaista julkista ristiriitaa pitkitetään ratkaisutta, siirtynee suomalaisen enemmistön sympatiat hyökkäyksen kohteen puolelle, eripuraa aiheuttavia vastaan.

Lue lisää median sosiaalisesta vastuusta:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s