Työelämässä asiat etenevät usein konfliktien kautta

Tämän blogitekstin kirjoitin 17.6.2015. Pistin sen tänne arkistoon piiloon, koska lainaan siinä Karl E. Weickia, enkä ole tarkistanut lainausta, koska olen lainannut kirjani, jossa kyseinen kohta on. En ole saanut kirjaa vielä takaisin, mutta julkaisenpa blogauksen silti. 😀

Luin Twitter-suosittelun pohjalta tämän erinomaisen tärkeän artikkelin työelämän kehittämisen positiivisuusharhasta.

Mutta erityisen tärkeä aihe on artikkelissa mainitsemattomasta syystä:
Alan yhä enemmän olla sitä mieltä, että asioiden muuttaminen työelämässä johtaa väistämättä konflikteihin, jopa edellyttää niitä.

Organisaatioita uransa tutkinut Karl E. Weick kertoo, että työelämä on vakavampaa kuin arkielämä, harrasteet ja työelämän ulkopuoliset askartelut. Syy tähän on se, että töissä eletään ja tehdään ajassa ja paikassa, ja päätökset ja teot vaikuttavat toisten ihmisten konkreettiseen elämään ja pakottavat heitä jotenkin; käyttämään aikaansa ja käsillä olevia resursseja. Heidän elämiinsä vaikutetaan, heihin puututaan.

Työ on aina sosiaalista toimintaa. Mitään työtä ei tehdä joko ilman muita tai vaikuttamatta muihin. Kaikella työllä pyritään saamaan aikaan muutosta muiden ihmisten elämissä. Tämä vaatii muiden ihmisten aikaa, vaivaa ja resursseja. Puuttumista muihin ihmisiin. Mikä johtaa väistämättä konflikteihin.

Konfliktin määrittelen ristiriitaisina käsityksinä asioiden hoitamisesta tai osista siitä, ja näiden aiheuttamista tunnereaktioista ja draamoista. Tällainen ristiriita voi tulla melkein mistä vain: joko käsitykset fiksusta toiminnasta ovat erilaiset, toinen ei jaksaisi keskittyä asiaan juuri nyt, tai sitten yksinkertaisesti asia esitetään väärällä tavalla. On aika yleistä, että esimerkiksi työrutiinien virheen korjaavan asian esiin nostaminen aiheuttaa vastustusta ja negatiivisia tunnereaktioita. Joko ”ärsytetään tahallaan”, ”halutaan nolata”, ”ollaan vain tyhmiä” tai ”tullaan besserwisseröimään”.

Helppoa olisi syyttää moisesta suomalaista kulttuuria ja pieleen mennyttä kasvatusta. Ellei kyseessä olisi aika yleismaailmallinen ilmiö, joka saa vähän erilaisia muotoja eri kulttuureissa. Ihminen vain on sellainen, että jos ulkopuolelta tulee joku yllättäen puuttumaan hänen toimintaansa, tulee  vastareaktio. Vähän niin kuin jos joku tönäisee sinua, nojaat vaistomaisesti eteenpäin, ettet menettäisi tasapainoasi ja kaatuisi selällesi.

Erityisesti edellisen kaltaisten pohdintojen vuoksi alan olla yhä enenevissä määrin sitä mieltä, että olennaisinta ei ole mitä sanotaan, vaan miten se sanotaan. Omassa työelämässä olen ottanut tämän havainnon käytäntöön näin: kun teen mitä ikinä teenkin, pohdin jo heti aluksi, miksi teen mitä teen. Mitä haluan saada aikaiseksi? Samalla pohdin, keihin haluan tekemisilläni vaikuttaa ja miten. Miten he todennäköisesti ottavat asiani vastaan? Tätä kokonaisuutta pohdin jo työtä tehdessäni, vaikka kirjoittaessani tätä artikkelia. Ja lähden siitä, että saatuani työni valmiiksi, se on vasta puoliksi tehty. Seuraavaksi on vuorossa työni saattaminen osaksi muiden ihmisten toimintaa. Tämä vaati työtä; aktiivista viestintää sekä luovuutta.

Projektitutkijana uskon siihen keskiaikaiseen näkemykseen, että tieteilijän tärkein taito on argumentointitaito; jos ei osaa uskottavasti viestiä ja ennen kaikkea puolustaa asiaansa, ei tieteilijän tiedoilla ole juuri mitään väliä käytännön maailman kannalta.

Eli yhteenvetona:
Jos teet työtä, jolla on käytännön vaikutusta yhtään mihinkään, tulet kohtaamaan konflikteja.
Eli koska tulet kohtaamaan konflikteja, valmistaudu henkisesti siihen, että niitä tulee.
Kun konflikti keskeyttää työsi, älä väistä, älä piilottele, älä kierrä. Tilanne on samanlainen kuin jos puhdistat lapsen haavaa: kun lapsi alkaa kiljumaan, et voi lopettaa. Jos lopetat, tilanne vain pitkittyy ja haava jää putsaamatta sekä tulehtuu. Parasta olla määrätietoinen ja taitava.
Konfliktit työelämässä pitäisi olla paitsi tiedostettu, niin myös puhuttu ja käsitelty aihe.
Konfliktien käsittely on taito, jota voi opetella, jossa voi kehittyä ja jossa paranee kokemuksen myötä.
Konfliktien välttely ja hyssyttely johtaa jämähtäneeseen pysähtymisen tilaan, jossa mikään ei muutu eikä kehity.
Bonuksena: tutkija. Mikäli löydät tärkeän ongelman ja kenties siihen ratkaisunkin, tietojasi voidaan ottaa hyvin nihkeästi vastaan. Koska jonkun jossain pitäisi muuttaa jotain, voit olla varma, että tietosi herättävät vastustusta. Joten voipi olla, että tarvitset kunnon taistelusuunnitelman siitä, miten takaat tieteellisen tietosi vaikuttavuuden – miten pakotat löydöksesi olennaisten ihmisten tajuntaan, vastusteluista huolimatta.


Ja lopuksi muistutus: usein kaikista huonoimpia aiemman käsityksen kanssa ristiriitaisen tiedon vastaanottajia ovat juuri tutkijat. Ei voida hyväksyä sitä, että jokin perusasia omissa päättelyissä olisikin virheellinen. Pitää kuitenkin muistaa, että juuri tämä on tieteellisen lähestymistavan kova ydin; jatkuva epäily ja kyseenalaistaminen. Olennaisten perusasioiden vääräksi osoittautumisen pitäisi päinvastoin kokea olevan suuri voitto! Olet konfliktin kautta aiempaa viisaampi ja lähempänä totuutta kuin aikaisemmin. Joten tutkija: älä kaihda konfliktia, vaan rakasta sitä! Kun kohtaat konfliktin, tiedät tekeväsi työtä, jolla on tarkoitus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s